Kattoremontti, kattotyöt – Forssa

Jos tarvitset katonkorjausta, kattohuoltoa, kattoremonttia tai muita kattotöitä Forssassa, olet lämpimästi tervetullut asiakkaaksemme. Teemme kaikki pelti-, huopa- ja tiilikattojen kattotyöt Forssan lisäksi Forssan naapurikunnissa Jokioisilla, Tammelassa, Humppilassa ja Urjalassa sekä Forssan seutukuntaan kuuluvalla Ypäjällä. Kattotöitä ei kannata antaa kenen käsiin tahansa, sillä katto vastaa koko rakennuksen arvon ja asuinkelpoisuuden säilymisestä. Katon kuntoa tukee parhaiten huollattamalla sen säännöllisesti kattoalan asiantuntijoilla. Me Kattoremontti Pron ekspertit pidämme huolen siitä, että kattosi on tiivis ja vedenpitävä. Joskus hyvinkin pidettyä kattoa on korjattava. Rajuilmalla puu voi kaatua katon päälle, tai tuuli voi irrottaa kattopeltejä mukaansa. Olemme viivana paikalla korjaamassa katon, jotta elämä katon alla voi jatkua normaalisti. Kaikkien halkeamien, reikien, kulumien ja naarmujen korjaaminen ajoissa estää kosteusvahinkojen kehittymisen katon alle. Yläpohjan kosteus- ja homevaurioista voisi ajan kanssa kehittyä sisäilmaongelmia sekä kosteusvahinkoja talon seinärakenteisiin. Haluamme varmistaa, ettei asiakkaan katolla ole mitään ikäviä yllätyksiä. Siksi teemme joka kerta muun kattotyön ohessa ilmaisen katon yleisilmeen tarkastuksen. Vaikka olisit tilannut vain rännien puhdistuksen tai rikkinäisen kattotiilen vaihdon, kierrämme läpi koko kattokokonaisuuden varmistuaksemme, ettei siellä ole muuta korjattavaa tai huollettavaa.

Teetä siis kaikkien erilaisten kattojen varustelut, uusimiset, asennukset, huollot ja korjaukset Forssassa meillä! Teemme kaikki kattotyöt varsin kohtuullisella hinnalla, minkä tekee vielä halvemmaksi se, että meillä teetetyt kattotyöt oikeuttavat kotitalousvähennykseen. Kotona tai mökillä teettämistäsi kattotöistä saat siis verovähennystä. Kotitalousvähennyksen määrä ja hakuohjeet löytyvät Verohallinnon verkkosivuilta. Mikäli kattotöiden hinta silti ylittää likviditeettirajan, on meillä tarjolla joustava rahoitus, jota voit hakea kotisivujemme kautta. Rahoituksen avulla kiireellisetkin kattotyöt päästään alkamaan välittömästi.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

Kattoremonttiprojekti tapahtuu seuraavasti:

1

Korjattavaan kattoon tulee aina tutustua. Pyynnöstä kattoasiantuntijamme tulee tarkistamaan katon kunnon ilmaiseksi paikan päälle Forssaan.

2

Tarkistuksen perusteella asiantuntijamme laatii kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen kattoremontista.

3

Kattoremontti tehdään erityisenä avaimet käteen -palveluna. Pääasia on, että työ on nopeaa ja laadukasta.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Katto on talosi tärkein julkisivu, joka joutuu kaikista raskaimmalle rasitukselle. Kun pidät huolta katostasi, toimii se tarkoituksensa mukaisesti ja pidennät moninkertaisesti sen käyttöikää. Asianmukainen ja hoidettu katto on hyvännäköinen ja helppohoitoinen.

Tarvitseeko siis kiinteistösi kattokorjausta tai -huoltoa Forssassa? Nyt Sinulla on mahdollisuus saada kaikki katonkorjauspalvelut yhdestä osoitteesta Kattoremontti Prolta.

Jos kaipaat ammattilaisten tekemää kattoremonttia, kattohuoltoa, katonkorjausta tai muuta kattotyötä, ota yhteyttä. Meiltä saat erittäin laadukkaat ja vaivattomat remontit suunnittelusta loppusiivoukseen. Kun me toteutamme kattoremonttisi, voit olla varma, että jätämme jälkeemme laadukkaan lopputuloksen ja tyytyväisen asiakkaan Forssaan.

Kun epäilet kattosi kuntoa, voi olla kattoremontin aika

Meidän mielestä kattoremontti on ajankohtainen, kun asiakas epäilee vähänkään katon kuntoa. Tilaa silloin kattoasiantuntijamme Forssaan tutustumaan kattokohteeseen ja arvioimaan kattoremonttitarvetta. Hän osaa kertoa, pitääkö tehdä suurempi remontti vai selvitäänkö vain muutaman kattotiilen vaihdolla tai räystäiden putsauksella. Arviointikäynti on meillä ilmainen.

Kattoremontti Pro tekee kaikki kattoremontit Forssan alueella ja lähiseudulla. Kohteen koolla ei ole merkitystä – omakotitalo tai piharakennus, teemme työn laadukkaasti ja asiakaslähtöisesti asiakkaan toiveita kuunnellen. Meiltä saat jokaisen remontin suunniteltuna rakennuskohtaisesti. Teemme erittäin laadukkaat ja vaivattomat remontit suunnittelusta loppusiivoukseen avaimet käteen -periaatteella.

Jos kattoremontin yhteydessä Sinulle nousee mieleen muita tarpeita, esimerkiksi kattoturvatuotteiden päivittämisestä, älä epäröi kysyä niistä. Teemme mielellämme jokaisen projektin loppuun asti – rakennuskohtaisesti ja rakennuksen yksilölliset tarpeet huomioiden.

Kun me toteutamme kattoremonttisi, voit olla varma, että jätämme jälkeemme laadukkaan työn jäljen ja tyytyväisen asiakkaan Forssaan.

Kattourakointi Forssa – Kattourakoitsija ei saa pelata omaan pussiinsa

Kattoremontti Pro ja kattourakointi Forssa-Jokioinen -alueella ovat hyvä yhdistelmä. Kantahämäläinen kattourakka kannattaa teettää meillä, jos kaipaa rehtiä ja sanansa mittaista kattofirmaa. Olemme kattourakoitsija, jolla on töissä huomattava määrä pitkälle koulutettuja kattoammattilaisia. Myös yhteistyöverkostomme on laaja ja monipuolinen, mikä takaa sen, että hommat sujuvat aina sukkelasti. Pidämme tiukasti kiinni yhdessä sovituista pelisäännöistä. Haluamasi kattohuopa ei vaihdu matkalla halvempaan, eikä katon huolto sovittuna päivänä jää tekemättä. Antamamme lupaus ilmaisesta kattotarkastuksesta ei ole vain sanahelinää, sillä käymme lopuksi läpi jokaisen katon, jolla olemme työskennelleet. Mainitsemme asiakkaalle katon vaatimista korjaus- tai huoltotarpeista vain, jos sellaisia löytyy. Emme rupea korjaamaan ehjiä pellityksiä tai puhkomaan reikiä uusille ilmanvaihtoputkille, jos sellaisille ei ole tarvetta. Ansaitsemme palkkiomme tekemällä työmme huolellisesti ja pitämällä asiakkaat niin tyytyväisinä, että he pysyvät asiakkainamme jatkossakin.

Saako olla peltikatto-, tiilikatto- tai huopakattoremontti?

Mistä löytää se oikea tekijä tekemään kattoremontti Forssa-, Urjala- tai Tammela-nimisillä paikkakunnilla? Jos edessä häämöttää huopakattoremontti, tiilikattoremontti tai peltikattoremontti Forssassa tai sen naapurikunnissa, ota yhteys Kattoremontti Prohon ja pyydä ilmainen arviokäynti – ja kattoremontin suunnittelu voi alkaa! Meiltä onnistuu teollisuus- tai liikekiinteistön, omakotitalon, rivitalon, kerrostalon ja kesämökin kattoremontti Forssan seudulla ympäri vuoden. Uusi katto voidaan ihan hyvin asentaa myös tammi-helmikuussa, joten teetä halutessasi kattoremontti talvella. Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton asennus ei vaikeudu, vaikka pakkasta olisi muutama aste ja luntakin tulisi hiukan. Kesällä säät ovat itse asiassa paljon arvaamattomampia, ja sadekuuro voi yllättää milloin tahansa.

Kattosaneeraus eli katon uusiminen mahdollistaa kaikkien kattounelmiesi toteutumisen. Tasakatosta tai harjakatosta voidaan tehdä pulpettikatto, tai vaikka aumakatto. Vaikka katolla olisi ennen ollut palahuopakatto, sille voidaan nyt asentaa konesaumakatto tai konesaumakaton kaltainen, mutta hieman edullisempi lukkosaumakatto. Meiltä voidaan tilata myös varttikaton, eli mineriittikaton purku ja vaihto. Asbestikattoja ei saa enää korjata, vaan ne on vaihdettava uusiin ja turvallisempiin. Kattoremontti Pro on takuuvarma valinta silloinkin, kun kyseessä on taloyhtiön kattoremontti. Yhteistyö ja yhteydenpito niin isännöitsijän, hallituksen kuin asukkaidenkin kanssa sujuu saumattomasti. Katon uusiminen tehdään niin, että siitä ei koidu tarpeetonta haittaa asukkaille.

Kun kattoremontin hinta mietityttää, kutsu asiantuntijamme arvioimaan tilanne

Kun haluat tietää, mitä kattoremontti maksaa, tilaa asiantuntijamme arvioimaan kohde ja laskemaan kattoremontin hinta. Omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai kesämökin kattoremontin hinta muodostuu ihan tapauskohtaisesti, joten etukäteen ei kannata ruveta heittelemään arvioita. Kattoremontin hinta per neliö on kiinni esimerkiksi siitä, kuinka paljon korjattavaa kattorakenteista löytyy. Kattoremontin hintaan vaikuttaa myös kohteen sijainti, katon koko, katon kaltevuus ja katon yksityiskohtien määrä. Kysy mahdollisuudesta maksaa kattoremontti osamaksulla, tai pyydä lisätietoja kattoremontin rahoituksesta. Kattoremontin rahoitus jättää varaa muuhunkin, sillä useiden tuhansien eurojen arvoista laskua voi maksaa sopivissa erissä usean vuoden ajan.

Peltikaton, tiilikaton, huopakaton ja bitumikaton asennushinta muodostuu asiantuntijamme tekemän täsmällisen tarkastuskierroksen ja huolellisen harkinnan perusteella. Uuden pelti-, tiili- tai huopakaton asennushinnassa on mukana kaikki vanhan katon purkamisesta loppusiivoukseen asti. Ylimääräisiä kuluja ei ole luvassa. Asiantuntijamme on ottanut huomioon sen, tarvitsevatko rakenteet korjausta tai vahvistusta. Tiilikaton hintaan asennettuna vaikuttaa nimittäin esimerkiksi se, jos vanhan huopa- tai peltikaton rakenteita on vahvistettava uuden tiilikaton painoa varten. Peltikaton asennushinta on huokea, ellei kyseessä ole konesaumakatto. Konesaumakatto eli rivisaumattu peltikatto on tyyris hankkia ja asennuttaa, mutta sen vedenpitävyys ja kestävyys peittoavat kyllä edullisemmat kilpailijansa.

Kattohuolto Forssa – Katon huolto on tilattavissa kestotilauksena

Yksi tärkeimpiä palvelujamme Kanta-Hämeen alueella on juuri kattohuolto, Forssa mukaan lukien. Katon huolto oikealla tavalla auttaa pitämään katon kunnossa ja sen korjauskulut kurissa. Puhtaana ja hyvin pinnoitettuna pidetty katto ei sammaloidu, mikä puolestaan altistaa esimerkiksi pakkasrapautumiselle tai korroosioitumiselle – sitoohan sammal itseensä valtavat määrät vettä ja pitää näin katon kaiken aikaa kosteana. Osa katon säännöllistä huoltoa on sadevesijärjestelmän kunnon tarkkailu ja liikojen lumien vähentäminen katolta. Kaikki tällaiset toimet torjuvat ennalta yleisimpiä katon ongelmia, kuten kosteusvahinkoja ja rakenteiden vaurioitumista. Voit pyytää meidät pitämään huolta omakotitalon, kesämökin tai taloyhtiön katosta säännöllisellä sopimuksella. Sovimme yhdessä, mitä katon kevät- ja syyshuolto pitää sisällään. Vähintäänkin siihen kuuluu katon ja rännien puhdistaminen kaikista roskista ja lehdistä, sekä koko katon, kattoturvatuotteiden, sadevesijärjestelmän ja muiden kattovarusteiden kunnon perinpohjainen tarkastus.

Jokainen kiinteistö kaipaa säännöllistä huoltoa myös ulkopuolelta. Kun huollat kattosi säännöllisesti, sijoitat tulevaisuuteen ja ehkäiset yllättäviä kulueriä kukkarostasi. Katto on vaativin rakennusosa, joten sen kestävyyteen ja kuntoon tulee satsata. Me tulemme avuksesi tässä, ja toteutamme katollesi säännöllisen kattohuollon keväisin ja syksyisin. Kattoremontti Pro tekee laadukkaat ja huolelliset kattohuollot kaikille katoille sekä kattomateriaaleille Forssassa.

Mitä katon huoltaminen pitää sisällään?

Kun puhutaan syyshuollosta, tarkoitetaan kattosi valmistelua kylmää ja kosteaa talvea varten. Talviset sääolosuhteet lumikuormineen ja pakkasineen voivat aiheuttaa katolle suuriakin vaurioita. Kun puhutaan keväthuollosta, tarkoitetaan kattosi valmistelua kuumuutta ja ukkoskuuroja vastaan. Lisäksi tarkistamme, että kattosi on kestänyt talven rasitukset.

Jokainen kattohuoltotoimenpide lähtee liikkeelle kattokohteesta, koska jokainen katto on yksilöllinen. Asiantuntijamme painottavat aina kattohuollossa yksilöllisyyttä – mitä tarpeita ympäristö asettaa, millaisia vaatimuksia sijainti asettaa?

Kattohuollossa pääkohteitamme ovat mm. katon vesikate, suojapellitykset, turvatuotteet, sadevesijärjestelmät ja läpiviennit. Jos pääsemme vesikaton alapuolisiin rakenteisiin, tarkastamme myös silmämääräisesti rakenteet ja ruodelaudoitukset sekä mahdolliset vuotojäljet.

Jätä kattohuolto siis ammattitaitoisten työmiestemme hoidettavaksi. Kun kattosi tarvitsee huoltoa Forssan alueella, ota rohkeasti meihin yhteyttä! Me pidämme huolen, että jätämme jälkeemme laadukkaan työn jäljen ja tyytyväisen asiakkaan.

Sadevesijärjestelmän asennus ja rännien puhdistus

Jos kaikki vesi ei poistu kouruista normaalisti, tilaa sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Forssaan Kattoremontti Prolta. Vesikourujen puhdistus, asennus, huolto ja korjaus pitää rännit toimintakunnossa ympäri vuoden ja kaikissa olosuhteissa. Yleisin syy tukkoon menneisiin ränneihin on se, että niiden puhdistaminen on syksyllä unohtunut. Jos rännit eivät silti vedä ja jäätyvät umpeen pakkasilla, voi niiden kaadoissa olla korjattavaa. Kaiken varalta sadevesijärjestelmään on hyvä asentaa sulanapitokaapelit.

Katon pesu, sammaleenpoisto ja suojaus pitää katon toiminnassa

Jos katto on likainen ja sammaleinen, tilaa tehokäsittelypaketti eli katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely Forssaan. Sammaleenpoisto huopakatolta, tiilikatolta ja peltikatolta alkaa suorittamalla tiilikaton pesu, peltikaton pesu ja huopakaton pesu. Pesu irrottaa kaiken lian ja valtaosan sammaleesta. Lopuksi katolle levitetään sammaltuhoaine, joka saa vaikuttaa valmistajan määrittelemän ajan. Sammalmyrkky poistaa kaikki sammalitiöt ja -rihmastot, myös katon sisältä. Tällainen katon suojakäsittely pitää katon siistinä monta monituista vuotta. Vaikka kyseessä on sammaleelle haitallinen aine, on biohajoava aine hellävarainen muulle ympäristölle. Katon harjaus kannattaa silti muistaa kerran tai kaksi vuodessa, jotta katolle jäävät lehdet eivät estäisi katon kuivumista sateiden jälkeen, tai tukkisi rännejä.

Katon maalaus Forssa – Kattomaalaus suojaa useimmilta ulkoisilta rasituksilta

Suojaa kotitalo, mökki, aitta, rantasauna tai autotalli uusimalla katon maalaus: Forssa-nimisessä kaupungissa asiassa palvelee Kattoremontti Pro. Kattomaalaus parantaa koko rakennuksen ulkonäköä. Peltikaton maalaus voidaan toteuttaa eri värillä, jos vanha väri alkoi jo ahdistaa. Katon huoltomaalaus antaa kestävän suojan useimpia ulkoa päin tulevia rasituksia vastaan. Tiilikaton maalaus sulkee kattotiilen huokoset, joihin tuppaa kertymään vettä ja sammalrihmastoja. Sileä pinta hylkii likaa, vettä ja kasvustoja. Huopakaton pinnoitus/maalaus palauttaa kattohuovan kimmoisuuden, kiillon ja vedeneristyskyvyn. Katto suojataan pinnoittamalla myös ultraviolettisäteilyä, ilmansaasteita ja päälläkävelyn aiheuttamaa mekaanista rasitusta vastaan. Peltikaton maalaus on samalla sen ruostesuojausta. Ruoste puhkoo ajan kanssa paksuimmankin teräksen.

Lumiesteet takuutyönä asennettuna

Onko tarvetta hankkia lumiesteet, ja lumiesteiden asennus sekä korjaus Forssa-nimisessä kaupungissa? Suosittelemme kysymään ensimmäisenä meiltä. Suunnittelemme lumiesteiden tyypin, määrän ja sijoittelun rakennuksen käyttötarkoituksen, katon kaltevuuden, lumen kinostumisalttiuden sekä esimerkiksi katon yksityiskohtien perusteella. Ohikulkijoiden turvallisuudelle olennaiset kohdat on ainakin suojattava. Näitä ovat esimerkiksi oviaukkojen ja kulkuväylien yllä olevat kohdat. Lumiesteillä kannattaa varjella myös kattoikkunoita, hormeja ja aurinkopaneeleja. Jos painava lumikuorma pyyhkäisee niiden yli alas valuessaan, voivat ne rikkoontua tai irrota.

Lumenpudotus katolta ja jäänsulatus ränneistä

Kattolumityöt pitävät pihan turvallisena, kun ei ole vaaraa siitä, että valtava lumikuorma tippuisi niskaan. Lumenpudotus on tarpeen etenkin kevytrakenteisilla katoilla, kuten karjasuojien, hallien tai varastojen katoilla. Runsas lumentulo voi vaurioittaa asuinkiinteistönkin rakenteita tai aikaansaada saumavuotoja, joten ota yhteyttä ja tiedustele, missä vaiheessa kannattaa hoitaa lumi pois katolta.

Jään poisto katolta ei ole vaikeaa: soita ja tilaa meiltä jäänsulatus höyryllä Forssa-nimisessä kaupungissa. Höyryttämällä onnistuu rännien sulatus: höyryllä voi itse asiassa sulattaa minkälaisen jään tahansa. Katon sulatus höyryllä muuttaa jään takaisin vedeksi, ja huolehdimme siitä, että kaikki vesi pääsee turvallisesti pois katolta. Erityisesti tasakaton kattokaivot ovat iso riski katon vedenpitävyydelle, jos ne eivät jään ja roskien takia vedä. Vesi kertyy lammikoksi kattokaivon viereen, ja seisova vesi avaa helposti katon saumat.

Peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt takuuvarmasti

Hämäläisten tupien, torppien, tönöjen ja tallien kattotyöt Forssa-, Tammela- tai Humppila-nimisissä kunnissa hoitaa (kukas muukaan kuin) Kattoremontti Pro. Suoritamme yksityishenkilöiden, yhdistysten ja yritysten tarvitsemat peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt vakaasti ja varmasti. Kun jokainen yksityiskohta tehdään huolella loppuun asti, lopputulos on kuin oppikirjan sivuilta. Mikään katto ei varsinaisesti parane vanhetessaan, mutta me pidämme huolen siitä, että se vanhenee arvokkaasti ja turvallisesti.

Välikaton ilmanvaihdolla on suuri merkitys rakenteiden kunnolle. Kosteuden pitää poistua yläpohjasta joko hengittävien harjatiivisteiden tai erilaisten ilmanvaihtoventtiilien, -putkien ja -tuulettimien avulla. Aluskatteen vaihto, paikkaus ja korjaus on paras tapa pitää katto kuivana, sillä aluskate pelastaa tilanteen, jos vesikate sattuisi vuotamaan. Tiili- tai peltikatto ei ikävä kyllä ole 100-prosenttisen vesitiivis vanhetessaan. Jos katto on vuotanut ja aluskatetta ei ole ollut, on edessä katon vaihto. Katon vaihdosta kannattaa ottaa ilo irti, ja muuttaa samaan syssyyn tasakatto harjakatoksi, pulpettikatoksi tai aumakatoksi. Katon vaihto mahdollistaa myös katon korotuksen, katon eristeiden lisäämisen tai vaikkapa uusien kattovarusteiden hankinnan. Eristeitä ja kattovarusteita, kuten kattoikkunoita, voidaan asentaa katolle toki missä vaiheessa katon elinkaarta tahansa.

Savupiipun korjaamisen kanssa ei saisi aikailla, sillä huonokuntoinen hormi voi sortua. Rapautunut hormi ei varaa enää lämpöä niin kuin ennen, ja sen koloihin kertynyt noki voi syttyä tuleen takkaa lämmittäessä. Myös kattoturvatuotteet kannattaa kuntotarkastaa ja päivittää säännöllisesti, jotta katon korjaajat ja huoltajat voivat kulkea katolle turvallisesti ja katetta rasittamatta kattotikkaiden sekä kattosiltojen avulla.

Kattoremontti Pro palvelee Sinua niin arkisissa kuin myös yllättävämmässä kattotyötilanteissa ja pelastaa rakennuksesi. Kattoremonttien, kattohuoltojen ja kattokorjauksien lisäksi saat meiltä Forssaan ja lähiympäristöön kaikki muut kattotyöt. Kattoremontti Pro on kerännyt joukkoonsa ammattilaiset jokaiseen tarpeeseen, peltisepästä kirvesmieheen, talonmiehestä IV-asentajaan. Meiltä saat kaikki tarvitsemasi palvelut yhdestä osoitteesta.

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys tämän päivän tasolle

Rintamamiestaloissa käytetty matala sahanpurukerros ei ole riittävä katon, välikaton ja yläpohjan eristys tämän päivän vaatimusten mukaan. Rakennuksen energiatehokkuus on tuolloin heikko, ja etenkin sähkölämmitteisessä talossa rakennuksen lämmittämiseen kuuluu reippaanlaisesti rahaa. Katon lisälämmöneristys pitäisi katon toimivampana myös kosteusteknisesti, joten kannattaa harkita, olisiko jo aika uusia välikaton, ullakon ja vintin eristys. Samalla voidaan ehkä ottaa kylmä ullakko asuinkäyttöön. Jos ullakkotila on liian matala, kattoa voidaan korottaa.

Kattoturva kuntoon ja työskentely katolla mieluisaksi

Parannat katon turvallisuutta ja vähennät katteeseen kohdistuvaa rasitusta, kun hankit tarkoituksenmukaiset kattoturvatuotteet asennettuna Forssaan meiltä. Rakennusmääräysten mukaan kiinteistön omistajan on huolehdittava siitä, että asentajat ja korjaajat voivat kulkea katolla kunnollisten lape- ja seinätikkaiden sekä ehkä myös kulkusiltojen avulla. Lumiesteillä pihamaa on turvallinen läpi vuoden, ja hätäpoistumistikkaat sekä katto- ja savunpoistoluukut ovat suureksi avuksi poikkeustilanteissa.

Kun savupiippu tai hormi kaipaavat kunnostusta, onnistuu…

Savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto Forssassa kannattaa teettää ajoissa paloturvallisuuden nimissä. Hormisaneeraus, eli yleensä savupiipun massaus, tukkii hormiin pakkasrapautumisen seurauksena tulleet kolot. Laastin koloihin ja lohkeamiin kertyy uutta vettä, ellei sitä ole estämässä piipunhattu. Koloissa oleva vesi ei haihdu, jos tulisijan käyttäminen on satunnaista. Vesi jäätyy talvella, ja koska vesi laajenee jäätyessään, ilmiö pahentaa pakkasrapautumista. Tilaa siis hormin korjaus, massaus ja pinnoitus Forssaan meiltä, ja asennuta samalla piipunhattu paikalleen. Myös piipun pellitys peltisepän työnä suojaa piippua ulkoapäin tulevalta kosteudelta.

Katon korjaus Forssa – Kattokorjaus meiltä koko Forssan seutukuntaan

Tilaa meiltä katon korjaus Forssa-nimisessä kaupungissa sijaitsevalle rakennukselle, olipa se sitten kerrostalo, kesämökki tai vaikka vanha kansakoulu. Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton korjaus on aina halvempaa kuin katon vaihto uuteen. Myrskyisän rajuilman jälkeen katolle kannattaa kurkata – siellä voi odottaa rikkinäisten tiilien vaihto, tai kattopeltien vaihto, asennus ja uusiminen. Katon paikkaus talven jäljiltä pelastaa monelta murheelta. Lumi ja jää ovat katolla liikkuessaan voineet rikkoa katon pintaa, ja katolla on reikiä tai naarmuja. Myös katon läpivientien asennus ja tiivistys on tarkistettava: lumen paino on voinut saada tiivisteet vuotamaan. Rännien ja vesikourujen korjaus varjelee seinien tai perustusten vesivahingoilta. Katon uusien vaurioiden korjailu heti tuoreeltaan ehkäisee isompien ongelmien syntymistä. Jossakin vaiheessa on luovutettava ja uusittava koko kattokokonaisuus, mutta meidän avullamme sama katto palvenee ainakin viitisenkymmentä vuotta. Tilaa katon huolto ja kattokorjaus Forssassa aina meiltä, niin katon tiivistys on varmasti kunnossa, ja katon alla kuivat ja terveet tilat asua. Palvelemme koko Forssan seutukunnan alueella Ypäjältä Tammelaan.

Kattovuoto – Katto vuotaa, jos vesikate ei ole tiivis

Kattovuoto on yleinen ongelma. Ei ole täydellinen katastrofi, jos katto vuotaa. Ota meihin yhteyttä, niin paikannamme vian ja suunnittelemme parhaan tavan toteuttaa vuotavan katon korjaus. Parhaassa tapauksessa riittää, että paikkaamme vesikatossa olevan reiän ja vaihdamme eristeet märistä kuiviin. Selvitämme, miten katto kannattaa tiivistää, jottei uusia vuotoja syntyisi. Voi olla, että katon pinnoitus tai sammaleenpoisto parantaisi katon vedenpitävyyttä. Paha katon vesivahinko, eli vuosia jatkuneen kattovuodon aikaansaamat laajat kosteus- ja homevauriot, korjautuu vasta kattoremontilla.

Katon kuntotarkastus Forssa – Kattotarkastus varmistaa vesi- ja aluskatteen kunnon

Hanki seikkaperäinen katon kuntotarkastus Forssa-nimisessä kaupungissa Kattoremontti Prolta, jos et itse ehdi katolle kapuamaan. Kattotarkastus tulisi suorittaa sekä keväällä että syksyllä, jotta vasteaika kaikkiin uusiin vaurioihin olisi mahdollisimman lyhyt. Katon kuntotarkastus voidaan tilata kanssamme kestotilauksella, jolloin se ei pääse unohtumaan minään vuonna. Voi olla, että haluat tilata katon kuntotarkastuksen vain silloin tällöin, ja sekin sopii. Ammattilaisen tekemä kattotarkastus on paikallaan esimerkiksi silloin, jos pelkäät katon vuotavan. Kattotarkastus kertoo, millaisia vaurioita mahdollisesta kattovuodosta on syntynyt, miten ne tulisi korjata ja mitä se maksaa. Raportoimme aina tarkastuksen tuloksista asiakkaalle ja tarjoamme tarvittavia huolto-, uusimis- tai korjauspalveluita.

Kun kiipeämme katolle, tarkastamme ensin yleisilmeen. Katolla saattaa olla kulumia, painaumia, puuttuvia kattotiiliä tai ruostuneita kattopeltejä. Katolla ei kuuluisi olla myöskään sammaleita, jäkäliä, levää, lehtiä tai muuta irtolikaa. Panemme merkille kaiken, mikä vaatii huoltoa tai korjausta. Tarkastamme kaikkien läpivientien tiivisteiden kunnon, kurkkaamme piippuun ja varmistamme, että kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmä ja muut kattovarusteet ovat moitteettomassa kunnossa. Katon harjan pitää olla tuulettuva. Jos harja on umpinainen, yläpohjan tuuletus on järjestettävä toisella tavalla, esimerkiksi ilmanvaihtohormeilla tai alipainetuulettimilla. Yläpohjaonteloon kannattaa ahtautua, sillä sieltä käsin selviää paljon. Yläpohjassa ei saisi olla ummehtunut haju, eikä rakenteista saisi löytyä vuotojälkiä tai kosteusvaurioita. Tällaisiin ongelmiin pitää puuttua nopeasti. Jiirien, räystäiden ja läpivientien kohdat kannattaa tutkia myös alta päin. Kiinnitämme huomiota myös aluskatteeseen, sillä se on viime kädessä vastuussa kattotuolien ja muiden kattorakenteiden kuivana pysymisestä, jos katto alkaisi vuotaa.

Optimaalista kattopalvelua – Kattoremontti Pro on kattofirma, joka tarjoaa vain priimalaatua

Kattoremontti Pro on kattofirma, joka ei edes harkitse tähtäävänsä muuhun kuin parhaaseen lopputulokseen. Tarjoamamme kattopalvelu on korkealaatuista niin työn jäljen kuin käytettävien materiaalienkin osalta. Osaamisemme on huippuunsa viritettyä. Katolla käytetään vain laadukkaimpia vesikatemateriaaleja, sadevesijärjestelmän osia ja kattoturvatuotteita. Voit luottaa siihen, että asentamamme ja huoltamamme katto kestää katolla vuosikymmenestä toiseen. Konesaumakatto ja savitiilikatto saattavat palvella yhtä soittoa jopa vuosisadan verran. Pelti- tai huopakatosta on iloa viitisenkymmentä vuotta, ja betonitiilikaton eliniäksi uskallamme povata 70 vuotta. Huolehdimme katon kunnosta koko sen eliniän ajan. Vaikka pihakoivu kaatuisi katon päälle tai katto alkaisi vuotaa piipun juuresta, me korjaamme tilanteen kuntoon. Myös tuulella on ikävä taipumus riepotella kattoa kovalla rajuilmalla, mutta me kursimme pellit kasaan. Puhdistamme, pinnoitamme ja pellitämme. Poistamme sammaleet ja parannamme sekä katon eristeitä että tuuletusta. Ei ole vielä tullut vastaan sellaista kattotyötä, jota emme olisi osanneet tehdä. Ota yhteyttä, ja valjasta vankka asiantuntemuksemme sekä ääretön tietotaitomme käyttöösi!