Kattoremontti, kattotyöt – Hollola

Kattoremontti, katon huolto, katon korjaus tai jokin muu kattotyöt Hollolassa on syy kääntyä Kattoremontti Pron puoleen, ja antaa meidän asiantuntijoidemme hoitaa asia parhain päin. Palvelemme kaikissa pelti-, huopa- ja tiilikattoihin liittyvissä kattotöissä Hollolan ohella myös Hollolan naapurikunnissa Asikkalassa, Hausjärvellä, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Kärkölässä sekä Orimattilassa, sekä muualla Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella. Kattosi on hyvissä käsissä, kun uskot sen asiantunteviin hyppysiimme. Kattoremontti Pron ainutlaatuinen konsepti perustuu laajaan osaamiseen, työmotivaatioon ja hyvään asiakaspalveluun.

Laitamme kuntoon niin taloyhtiöiden, yhdistysten, yritysten kuin yksityishenkilöidenkin omistuksessa olevien rakennusten katot. Kaikista laajimpiinkin kattourakoihin löytyy tarpeeksi tekijöitä. Me teemme kaikki kattohuollot, kuten pesemme, pinnoitamme ja suojakäsittelemme. Huolehdimme katoilta pois niin jään, lumen kuin syksyn lehdetkin. Aina kun jotain korjattavaa löytyy, kunnostamme katon uuteen uskoon. Kattovuodot, lumi- ja myrskytuhot tai vaikka lintujen nokkimat aluskatteet ovat pian historiaa. Kun katto on aika uusia, teemme senkin. Vaihtelua haluavalle ehdotamme uusia kattoikkunoita, katon korotusta tai jopa koko profiilin muuttamista (esimerkiksi tasakaton päivittämistä harjakatoksi). Kaikista kattotöistä kannattaa laittaa talteen joko kuitti tai lasku, jos ne on suoritettu omakotitalollesi tai kesämökillesi. Kattotöiden kustannuksia voi vähentää verotuksessa niin sanottuna kotitalousvähennyksenä laskusta selviävillä tiedoilla.

Kaikenlaisten katolla tehtävien töiden yhteydessä teemme ilmaisen katon yleisilmeen tarkastamisen. Tarkastuksen tarkoitus on selvittää, että katto tulee jäämään hyvään kuntoon lähdettyämme. Jos jotain uutta korjattavaa tai huollettavaa löytyy, annamme hyvän tarjouksen kyseisten toimien tekemisestä. Ammattilaisen silmä löytää huomaamattomimmatkin pikkuviat, joiden kunnostamisella on kuitenkin iso merkitys kokonaisuuden kannalta. Jos tarvitset kattotöihin rahoitusta, on meillä tarjolla apu siihenkin pulmaan. Verkkosivujemme kautta voit hakea edullista ja joustavaa rahoitusta kaikkiin kattotöihin. Jos kattoremonttikassasta puuttuu enää muutama satanen, voit hakea rahoitusta vain tuolle summalle. Kulut ja korot ovat tässä rahoituksessa hyvin vähäiset.

Kattoremonttiprojekti tapahtuu seuraavasti:

1

Korjattavaan kattoon tulee aina tutustua. Pyynnöstä kattoasiantuntijamme tulee tarkistamaan katon kunnon ilmaiseksi paikan päälle Hollolaan.

2

Tarkistuksen perusteella asiantuntijamme laatii kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen kattoremontista.

3

Kattoremontti tehdään erityisenä avaimet käteen -palveluna. Pääasia on, että työ on nopeaa ja laadukasta.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Kasvoiko huoli kattosi kunnosta? Huomasitko, että kattosi voisi kaivata pientä vuosihuoltoa? Kattosi joutuu julkisivuistasi raskaimmalle rasitukselle. Kun pidät huolta katostasi, toimii se paremmin ja pidennät kattavasti sen käyttöikää.

Kattoremontti Pro tekee Hollolan alueella ammattitaidolla tarpeisiisi kattoremontteja, kattohuoltoja, katonkorjausta tai muuta kattotyötä. Oli kattotarpeesi mikä tahansa, ota yhteyttä. Meillä jokainen kattoremontti tehdään asiakas keskiössä ja hänen toiveitaan kuunnellen.

Kun me toteutamme kattoremonttisi, voit olla varma, että jätämme jälkeemme laadukkaan lopputuloksen ja tyytyväisen asiakkaan Hollolaan.

Kattourakointi Hollola – Kattourakoitsija saneerauksiin ja uudisrakentamiseen

Kattourakointi Hollola-, Hämeenlinna- tai Orimattila-nimisillä paikkakunnilla on asia, missä sinua palvelee Kattoremontti Pro. Olemme nappivalinta niin uusien rakennusten kattojen asentamiseen, kuin vanhojen rakennusten vesikattosaneerauksiin tai muihin kattotöihin. Sillä ei ole väliä, onko katto pelti-, tiili- vai huopakatto. Olemme kattourakoitsija, joka tuntee kaikki kattotyypit läpikotaisin. Kunnostamme kaikenkokoiset ja -näköiset katot. Kohdistukoon kattourakka karjasuojaan, tanssilavaan, kansakoulurakennukseen tai rantasaunaan, meidän kanssamme se onnistuu suorastaan hengästyttävän hyvin.

Asiakkaan kannalta on mukavan edullista, että kuulumme ennakonperintärekisteriin. Se tarkoittaa, että omakotitalon tai kesämökin kattourakoista voi hakea kotitalousvähennystä. Kotitalousvähennys on jälkikäteen myönnettävä etu, mikä pienentää omien verojen määrää. Asiakkaamme arvostavat myös sitä, että annamme kiinteähintaisen tarjouksen kattojen asennuksista ja uusimisista etukäteen. Arviointikierroksen päätteeksi laskettu taloyhtiön, pientalon tai muun kiinteistön kattosaneerauksen hinta pitää sisällään niin vanhan katon purkamisen, kuin kattorakenteiden kunnon tarkistuksen ja korjaamisen sekä uuden alus- ja vesikatemateriaalin asennuksen. Uusimme ruoteet ja otsalaudat sekä tarvittaessa oikaisemme katon. Hintaan kuuluvat kaikki listat, pellitykset, uusittavat kattoturvatuotteet ja muut tarvikkeet. Jätteitäkään emme jätä asiakkaan riesaksi, vaan viemme ne pois ja siivoamme rakennustyömaan esittelykelpoiseen kuntoon. Yllättäviä menoja ei siis tule, koska kaikki kuuluu alussa kerrottuun könttähintaan. Asennustyöllä on vieläpä useiden vuosien takuu.

Toteutamme kattoremontit kattomateriaalista riippumatta

Tilaa meiltä kattoremontti Hollola-, Hausjärvi- tai Asikkala-nimisiin kuntiin, olipa sitten kyseessä huopakattoremontti, tiilikattoremontti tai peltikattoremontti Hollolassa tai Hollolan lähiseudulla. Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton asennus on työ, mikä innostaa meitä kerta toisensa jälkeen. Jokainen kattosaneeraus on erilainen, joten haastetta riittää. Haasteista me onneksi nautimme, ja selätämme ne aina nopeasti. Meillä on töissä vain kattoalan ammattilaisten parhaimmistoon kuuluvia henkilöitä, joilta asiantuntemus ei lopu. Vastoin yleistä luuloa, ei ole kummoinenkaan haaste tehdä kattoremontti talvella. Talvella katon uusiminen on itse asiassa helpompaa kuin kesällä, kun ei tarvitse varoa yllättäviä sadekuuroja. Vesikatto ei ole lämmöneriste, joten rakennuksessa voi hyvin asua, vaikka uusi katto olisi vasta asentamisvaiheessa.

Kattoremontin suunnittelu on hauskaa. Jos katossa on ennen ollut palahuopakatto, voidaan sille nyt asentaa konesaumakatto tai sen pikkuveli lukkosaumakatto. Lukkosaumakatto on edullisempi kuin konesaumakatto, mutta lähes yhtä komea ja täydellisen vedenpitävä. Tasakatto tai pulpettikatto voidaan muuttaa harjakatoksi tai vaikka aumakatoksi, mikäli rakennusviranomaiset toimen sallivat. Jos rakennuksessasi on asbestikatto, muistathan, että varttikaton, eli mineriittikaton purku ja vaihto ovat nykyään luvanvaraisia.

Omakotitalon, rivitalon, kerrostalon ja kesämökin kattoremontti Hollolassa on palkitsevinta tilata meiltä, myös silloin, jos on kyseessä mineriittikaton tai taloyhtiön kattoremontti. Kalustoa ja ensiluokkaisia työntekijöitä löytyy tarpeeksi mittakaavaltaan isommallekin työmaalle.

Kohteen tarkastuksella saadaan tarkka kattoremontin hinta

Mistään laskurista tai taulukosta ei kattoremontin hinta selviä etukäteen. Kattoremontin neliöhinta voidaan korkeintaan ilmoittaa suuntaa-antavalla tavalla. Vasta kun asiantuntijamme tekee kohteen tarkastuksen, hän voi kertoa täsmällisesti, mitä kattoremontti maksaa. Omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai kesämökin kattoremontin hinta lasketaan kohteen erityispiirteiden perusteella, joita ei voi sokkona arvioida. Rakenteiden korjaustarpeella on iso merkitys siihen, mikä on kattoremontin hinta per neliö.

Kysy asiantuntijaltamme lisää mahdollisuudesta maksaa kattoremontti osamaksulla, tai pyydä häntä kertomaan tarkemmin, millainen on tarjoamamme kattoremontin rahoitus. Rahoitus mahdollistaa kattoremontin maksuerien jakamisen useammalle vuodelle. Kotisivujemme kautta tarjolla oleva rahoitus on verrattain erittäin edullinen tapa rahoittaa kattoremontti.

Katon asennushintaan vaikuttaa kattomateriaali, pinta-ala ja paljon muuta

Peltikaton, tiilikaton, huopakaton ja bitumikaton asennushinta koostuu kaikista niistä osatekijöistä, mitkä arvioitsijamme on ottanut huomioon arviointikierroksellaan. Uuden katon hinnassa on mukana kaikki katon purkamisesta, rakenteiden korjaamisesta ja muusta vastaavasta aiheutuvat kulut. Jos kattoa rakennetaan täysin uuteen rakennukseen, silloin uuden tiili-, huopa- tai peltikaton asennushinnassa ei tietenkään ole mukana vanhan katon purkukustannuksia. Näin on myös silloin, jos pelti- tai huopakatto voidaan rakentaa vanhan huopakaton päälle. Uuden pelti- tai huopakaton hinta asennettuna laskee, jos vanha katto voidaan jättää paikoilleen sen alusrakenteeksi. Tiilikaton asennushinta on melkein yhtä edullinen kuin peltikaton hinta asennettuna, jos se ladotaan betonitiilistä. Savikattotiilet ovat toki komeita ja pitkäikäisiä, mutta hintavampia ja vaikeammin asennettavia kuin betonikattotiilet.

Kun kattosi kertoo vahingon merkkejä, ota yhteyttä!

Tyypillinen asiakkaamme on laiminlyönyt kuntokartoituksen tai ei ole huomioinut ensimmäisiä merkkejä katon mahdollisista vahingoista. Tällöin asiakkaan kukkaroa on raotettu enemmän kuin hän aluksi odotti. Meidän asiantuntijamme ovat sitä mieltä, että kun asiakkaalle herää pienikin epäilys katon todellisesta kunnosta, kannattaa ottaa yhteyttä. Tulemme ja tarkastamme kattosi. Arviointikäynti on aina ilmainen, koska haluamme tutustua kohteeseen tarkasti ennen toimenpiteitä.

Oli kattoremonttisi suuri tai pieni Hollolan alueella ja lähiseudulla, Kattoremontti Pro tulee tekemään sen. Meiltä saat jokaisen remontin suunniteltuna rakennuskohtaisesti niin omakotitaloon kuin piharakennukseenkin. Remonttimme ei rasita asiakastamme, vaan palvelumme pitää sisällään tarkastuksen, suunnittelun, kattoremontin sekä loppusiivouksen ja rakennusjätteen poiskuljetuksen. Kattoremontin ja katon uusimisen yhteydessä voimme samalla uusia tai täydentää talosi turvallisuutta asentamalla mm. kattoturvatuotteita tai parantamalla talosi energiatehokkuutta ja viihtyvyyttä lisäämällä eristystä.

Kun me toteutamme kattoremonttisi, voit olla varma, että käytyämme jätämme jälkeemme laadukkaan työn jäljen ja tyytyväisen asiakkaan Hollolaan.

Kattohuolto Hollola – Katon huolto kannattaa ottaa vakavasti

Tilaa katon pesu, uudelleenpinnoitus tai muu kattohuolto Hollola-nimisessä kunnassa meiltä, Kattoremontti Pron kattohuollon ammattilaisilta. Kattoa onkin tärkeää huoltaa, sillä katon hyväkuntoisuus on paras suoja katon kohtaamia erilaisia uhkia vastaan. Kun katto on puhdas, se ei sammaloidu. Hyvässä hapessa oleva pinnoite suojaa kattoa ruostumiselta, epäpuhtauksilta ja haurastumiselta. Lumien pudottaminen ajoissa säästää katon rakenteet vaurioitumiselta. Katon huolto on siis ennaltaehkäisevää työtä, millä säästää pitkän pennin katon korjauskustannuksissa katon elinkaaren aikana.

Katon kevät- ja syyshuolto on mahdollista tilata vuodesta toiseen jatkuvana kestotilauksena. Teemme katon vuotuishuollot, eli puhdistamme katon ja rännit. Rännien roskat keräämme siististi talteen, emmekä nakkaa nurmelle. Rännien puhdistaminen estää tukoksia, ylivuotoja ja ruostumista. Vuotuishuoltoihin kuuluu lisäksi koko kattokokonaisuuden kattava tarkistuskierros. Panemme merkille kaiken, mikä katolla lisätoimenpiteitä vaatii. Ilmoitamme korjattavista tai huollettavista kohdista, ja suostumuksellasi hoidamme ne kuntoon. Katon huollot kannattaa tilata kestotilauksella esimerkiksi silloin, jos kyseessä on kesämökki tai muutoin viettää paljon aikaa muualla kuin paikan päällä. Huolehdimme katon kunnosta poissa ollessasikin.

Vesijärjestelmät auki rännien puhdistuksella

Tilaa sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Hollolassa aina meiltä, niin voit luottaa ränniesi toimintaan kaikissa olosuhteissa. Jos vesi ei pääse hallitusti pois katolta, se voi kastella seinät ja sokkelit. Sadevedestä on tuolloin pelkkää haittaa. Hyötykäyttöön sadevesi voidaan valjastaa esimerkiksi keräämällä se sadevesitynnyriin. Tällä lailla saat täysin ilmaista vettä pesu- tai kukkien kasteluvedeksi! Vesikourujen puhdistus, asennus, huolto ja korjaus, tai kattokaivojen huolto ja kunnostus, on tarjolla Hollolan lisäksi koko Päijät-Hämeen alueelle.

Katon pesu ja sammaleenpoisto ovat tärkeimmät puhdistustyöt

Katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely Hollolassa ei voisi onnistua paremmin, kuin Kattoremontti Pron tekemänä. Sammaleenpoisto huopakatolta, tiilikatolta ja peltikatolta tehdään niin perusteellisesti, ettei uusia itiö-, levä- tai sienikasvustoja ala kasvaa moneen vuoteen. Likainen ja sammaleen peittämä katto puhdistuu, kun ensin tehdään katon harjaus ja sitten tiilikaton pesu, peltikaton pesu ja huopakaton pesu. Pesussa käytetään kulloisellekin kattomateriaalille sopivimpia välineitä ja vedenpainetta. Katon suojakäsittely tehdään vain tiilikatoille. Suoja-aine tasapainottaa tiilen pH-arvon ja pienentää sen vedenimukykyä.

Katon maalaus Hollola – Kattomaalaus saa katon näyttämään vasta-asennetulta

Vanhakin katto piristyy kun uusitaan katon maalaus, Hollola–Kärkölä alueella homma kannattaa tilata Kattoremontti Prolta. Kattomaalaus voi mennä pilalle monesta syystä. Peltikaton maalaus ei ole lopputulokseltaan kaunis ja tasainen, jos se erehdytään tekemään liian kuumalle kattopellille. Tiilikaton maalaus kärsii, jos heti pinnoituksen jälkeen alkaa sataa. Ilman katon paikkaamista ja liitosten vahvistamista huopakaton pinnoitus/maalaus ei anna toivottua lopputulosta. Huopakaton uusi pinnoite pitää ruiskuttaa nimenomaan ehjälle katolle, jotta katosta tulee taas kestävä, elastinen ja sataprosenttisen vedenpitävä. Teetä katon huoltomaalaus meillä, niin pinnoite antaa kattotyypistä riippuen 15–30 vuoden pituisen suojan useimpia ulkoisia rasituksia (kuten korroosiota, pakkasrapautumista ja itiökasvustoja) vastaan. Vastamaalattu, kiiltelevä katto kääntää katseet!

Lumiesteiden asennus ja korjaus ennen talvea

Putki-, ritilä-, verkko- tai profiili-lumiesteet, ja lumiesteiden asennus sekä korjaus Hollola-nimiseen kaupunkiin hoituvat ottamalla yhteyttä meihin. Soita ja kysy, tarvitaanko rakennukseesi lumiesteet ja jos, niin millaiset. Meiltä saat myös lumiesteiden korjaukset kaikkialla Päijät-Hämeessä, oikein runsasluminen talvi saattaa nimittäin vääntää tai irrottaa lumiesteitä.

Lumenpudotus katolta ja kattojäiden sulatus höyryllä

Voit teettää katon lumenpudotus- ja lumityöt Hollolassa meidän teknisesti lahjakkailla ammattilaisillamme, jotka eivät töni hormeja nurin tai naarmuta katteen pintaa vahingossa. Katolta pitää pudottaa lunta, jos on syytä uskoa, että siitä voisi aiheutua vahinkoa vesikattorakenteille tai muulle katon välittömässä läheisyydessä olevalle omaisuudelle. Lunta voi omakotitalon katolla olla helmi–maaliskuussa jopa toistakymmentä tuhatta kiloa, joten siitä koituvien vaarojen torjumiseksi kattolumityöt ovat tarpeen. Teemme lumityöt myös maan pinnalla: pyydä tarjous lumenaurauksesta tai liukkaudentorjunnasta hiekoittamalla tai suolaamalla Hollolassa.

Jäänsulatus höyryllä Hollola-nimisessä kunnassa tai muuallakaan Lahden seutukunnassa ei ole kovin vaikeaa: ota talteen meidän puhelinnumeromme, ja jos jäätä kertyy, tilaa katon sulatus höyryllä. Tehokas höyrytyskalustomme muuttaa jään vedeksi ilman mitään ylimääräisiä kemikaaleja tai mekaanista hakkaamista. Jos rännitkin ovat täynnä jäätä, tehdään rännien sulatus höyryllä ensin, jotta sulamisvesi pääsee poistumaan katolta. Jään poisto katolta pitää talon vierustan turvallisena liikkua. Kun jää poistetaan katolta ajoissa, sen taa ei ehdi muodostua patoaltaita sulamisvedestä.

Mitä kaikkea katon huoltaminen pitää sisällään?

Huomasitko kattohuollon tarpeen? Haluatko ennaltaehkäistä vuotoja tai vaurioita katollasi? Haluatko, että kattosi säilyy hyvässä kunnossa ja arvossaan? Katon tehtävä on tärkeämpi kuin seinien. Katto on tärkein julkisivu, koska sen tarkoitus on suojata rakennusta ja asukkaita koko rakennuksen käyttöiän. Vuodenaikojen tuomat rasitteet katolle vaativat omat kattohuoltotoimenpiteensä.

Vuosittaisella kattohuollolla pidennät rakennuksesi käyttöikää sekä vähennät yllättäviä menoeriä. Kattoremontti Pro haluaa auttaa Sinua ja hoitaa kattohuollon puolestasi niin keväällä kuin syksylläkin. Tarjoamme laadukkaat kattohuollot kaikille katoille sekä kattomateriaaleille Hollolaan ja lähialueelle.

Jokainen vuodenaika asettaa omat tarpeensa katolle. Syksyllä kattosi tulee valmistella pakkasia ja lumikuormia varten. Keväisin katto tulisi valmistella aurinkoa ja ukkosmyrskyjä varten. Samalla niin syksyllä kuin keväälläkin on syytä tarkistaa kaikki muutokset kattosi hyvinvoinnissa.

Kattoremontti Pron perushuoltotoimenpiteinä tarkastamme mm. katon vesikatteen, suojapellitykset, turvatuotteet, sadevesijärjestelmät ja läpiviennit. Jos pääsemme vesikaton alapuolisiin rakenteisiin, tarkastamme myös silmämääräisesti rakenteet ja ruodelaudoitukset sekä mahdolliset vuotojäljet. Mikään lähiympäristön kattoa rasittava tekijäkään ei jää meiltä huomioimatta. Jos tarkastuksen yhteydessä ilmenee tarvetta korjauksille, saat kaikki kattopalvelut suoraan meiltä.

Säännöllisellä kattohuollolla vähennät murheitasi ja huoltasi kattosi todellisesta kunnosta. Kattoremontti Pro haluaa pitää kattosi kunnossa, lisätä turvallisuutta. Me olemme varmoja, että mahdolliset ongelmat katolla huomataan hyvissä ajoin.

Kun kattosi tarvitsee huoltoa Hollolan alueella, ota rohkeasti meihin yhteyttä!

Kattotyöt Hollola – Peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt

Teetä kattotyöt Hollola–Lahti-alueella Kattoremontti Prolla, niin saat seurata vierestä, kuinka petikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt sujuvat alan mestareilta. Tilaa katon vaihto ja katon korotus, jos on aika vaihtaa tasakatto harjakatoksi, pulpettikatoksi tai aumakatoksi. Rakennuksen asumismukavuutta lisätään ja kosteusongelmia torjutaan parantamalla välikaton ilmanvaihtoa, lisäämällä katon lämmöneristystä tai tilaamalla aluskatteen vaihto, paikkaus ja korjaus. Palvelemme silloinkin, kun haluat uusia kattoikkunoita tai kattoturvatuotteita, tai jos savupiippu vaatii korjaamista.

Meille on tärkeää, että saat kaikki tarvitsemasi palvelut yhdestä osoitteesta. Meiltä löydät ammattilaiset jokaiseen tarpeeseen, peltisepästä kirvesmieheen, talonmiehestä IV-asentajaan. Olemme varautuneet palvelemaan Sinua myös yllättävämmässä tilanteessa ja pelastamaan rakennuksesi. Kattoremonttien, kattohuoltojen ja kattokorjauksien lisäksi saat meiltä Hollolassa ja lähiympäristössä kaikki muut kattotyöt.

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys on hyvä olla kunnossa

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys vaikuttaa asumismukavuuteen, asumisesta aiheutuviin kuluihin ja rakennuksen kuivana pysymiseen – katon läpi karkaava lämpö sulattaa katolla olevaa lumimassaa talvisin, mistä voi aiheutua saumavuotoja. Katon lisälämmöneristys auttaa pitämään lämmön rakennuksen sisällä. Ullakon ja vintin eristys mahdollistaa ullakkotilojen ottamisen ympärivuotiseen asuinkäyttöön.

Kattoturvatuotteet kuljettavat työntekijää korkealla

Toimitamme parhaimmat ja laadukkaimmat kattoturvatuotteet asennettuna Hollolan alueen kaikkiin kerrostaloihin, teollisuuskiinteistöihin ja pientaloihin. Valitettavan suuri osa kesämökeistä ei ole varusteltu riittävän turvalliseksi nuohoojien tai muiden katolla työtään tekevien henkilöiden kannalta. Katolle pitää järjestää helppo ja turvallinen pääsy erilaisilla tikkailla ja ehkä myös kulkusilloilla ja turvakaiteilla, jos katto on kalteva tai korkealla. Tilaa meiltä kattoturvatuotteiden kuntotarkastus, niin selvitämme, voidaanko kattosi turvallisuutta parantaa huoltamalla, korjaamalla, uusimalla tai lisäämällä kattoturvatuotteita.

Savupiippujen ja savuhormien kunnostus on tärkeää kotisi turvallisuuden kannalta

Tarjoamme asiantuntevaa apuamme, kun on tarvetta tehdä savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto Hollolassa. Savupiipun massaus ja piipun pellitys peltisepän työnä pitävät piipun kunnossa pitkälle tulevaisuuteen. Piipunhattu on tärkeä pikku yksityiskohta, mikä parantaa piipun vetoa ja ennaltaehkäisee hormin rapautumista. Hormi rapautuu, kun sinne jää kosteutta. Hormisaneeraus, eli hormin korjaus, massaus ja pinnoitus Hollolassa, korjaavat rapautumisesta aiheutuneet kolot ja lohkeamat.

Katon korjaus Hollola – Kattokorjaus on helppoa tällä vinkillä

Valitse Kattoremontti Pro suorittamaan katon korjaus Hollola-, Orimattila- tai Asikkala-nimisissä kunnissa Päijät-Hämeessä, niin huolet ja murheet katon kunnosta ovat historiaa. Katon korjaus ei ole kallista tai vaikeaa, kun sen teettää meillä tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Ohjeistamme aina asiakkaitamme, että peltikaton, tiilikaton ja huopakaton korjaus on asia, minkä kanssa ei kannata aikailla. Rikkinäisten tiilien vaihto tai muu katon paikkaus on syytä hoitaa välittömästi, sillä tässä vaiheessa se on halpaa ja helppoa. Jos katon vedenpitävyys kärsii jostain vaurioista, katto voi alkaa vuotaa. Vuotavan katon korjaus on jo hankalampaa kuin esimerkiksi pelkkä kattopeltien vaihto, asennus ja uusiminen.

Rännien ja vesikourujen korjaus on yksi parhaita tapoja huolehtia siitä, ettei kosteus pääsisi seiniin tai perustuksiinkaan. Kun tilaat paikalle asiantuntevimmat ammattilaisemme, varmistat, että kattokorjaus Hollolassa sijaitsevaan rakennukseesi tehdään varmasti oikein. Saat kaupan päälle katon yleisilmeen tarkastuksen. Varmistamme, että katon tiivistys on kunnossa ja, että esimerkiksi katon läpivientien asennus ja tiivistys ei ole korjaamista vaille. Meidän tekemämme kattokorjaus ja kattotarkastus varmistavat, että katto pysyy jatkossa ehjänä. Lisää vinkkejä katon ylläpitoon saat kattotarkastuksen perusteella.

Kattovuoto – Ota pian yhteyttä, jos katto vuotaa

Kattovuoto on helppo korjata, jos ongelma huomataan varhaisessa vaiheessa. Katto vuotaa useimmiten piipun juuresta tai muusta läpiviennistä. Vuotavan katon korjaus on yksinkertaisimmillaan reiän paikkaus ja eristeiden vaihto -operaatio. Vesikattoon tulleen vaurion huomaa tarpeeksi ajoissa vain säännöllisten kattotarkastusten avulla. Katon vesivahinko on todennäköisesti jatkunut jo pitkään ja edennyt varsin laajaksi siinä vaiheessa, kun sisäkatto alkaa tippua vettä. Jos yläpohjassa on pahoja kosteusvaurioita, ainoa ratkaisu on vaihtaa sekä aluskate että vesikate kokonaan uusiin. Jos edes epäilet kattosi vuotavan, tai haluat tietää, miten kattovuodoilta voitaisiin parhaiten välttyä, ota yhteyttä. Teemme huolellisen arvion, minkä jälkeen korjaamme ja tiivistämme kattosi kuntoon.

Suomen sää yllätti? Laitamme parhaat miehemme asialle

Joskus luonnonilmiöiden tai ympäristön olosuhteiden vuoksi katon korjaus on väistämättömyys. Suomen sääolot asettavat kovat vaatimukset kaikille katoille ja kaatotyypeille. Korjaustarpeen iskiessä, kutsu paikalle kattokorjauksen ammattilainen, Kattoremontti Pro.  Meillä on usean vuoden kokemus erilaisista kattovahingoista ja tietotaito korjata ne. Kattoremontti Pro tekee kattokorjaukset laadukkaasti ammattitaidolla kaikkiin rakennuksiin ja kaikkiin kattomateriaaleihin Hollolassa.

Haluamme tutustua etukäteen korjattavaan kohteeseen. Tutkittuamme tilanteen, asiantuntijamme osaa laatii Sinulle kilpailukykyisen ja kiinteähintaisen tarjouksen avaimet käteen -periaatteella. Kun me hoidamme työn, asiakkaan ei tarvitse huolehtia mistään. Avaimet käteen -periaatteemme pitää sisällään kattokorjauksen sekä katon korjauksen yhteydessä tarvitut työkalut ja materiaalit. Loppusiivouksen tarjoamme kaupan päälle.

Emme tee vain isoja urakoita, vaan tulemme ja hoidamme myös pienet kattokorjaustarpeet. Kattojen kunnossapito on meille kunnia. Hoidamme mm. erilaisia vesikatteen ja aluskatteet korjaustöitä, kattotiilien vaihtotöitä, irronneiden peltilistojen korjauksia ja muita peltitöitä, irronneiden lumiesteiden tai muiden kattotuotteiden kiinnityksiä, läpivientien paikkauksia, tuuletusputkien korjauksia, vesikaatojen korjauksia sekä muita katon korjaustöitä kohteesta riippuen.

Kun katto vaurioituu, estä lisävahingot rakennuksellesi. Pyydä siis asiantuntijamme paikalle Hollolaan ja aloitetaan työt!

Katon kuntotarkastus Hollola – Kattotarkastus ainakin kahdesti vuodessa

Tilaa säännöllinen katon kuntotarkastus Hollola-nimisessä kunnassa Kattoremontti Prolta vaikka heti. Katon säännöllinen tarkastaminen on paras vinkki, minkä voimme asiakkaillemme antaa. Katto ei pääse koskaan huonoon ja kalliita korjauksia vaativaan kuntoon, kun kaikki pienimmätkin viat saadaan hoidettua alta pois sitä mukaa, kun niitä ilmestyy. Siksi kattotarkastus on paras hoitaa kahdesti vuodessa, miksei toki useamminkin. Keväällä lumien lähdettyä pystyy näkemään kaikki talven aikana ehkä tulleet viat, ja syksyllä tehty lopputarkastus varmistaa, että katolle on tehty kaikki voitava tulevaa talvea ajatellen. Jos kesän mittaan tulee kovia myrskyjä, kannattaa joka rajuilman jälkeen kiivetä katolle ja varmistaa, että katto on yhä kunnossa. Kattotarkastukset voi tilata meiltä kertaluontoisena toimena, säännöllisenä tilauksena tai osana katon kevät- ja syyshuolto -sopimusta. Kattotarkastuksen jälkeen saat rutkasti asiantuntevaa tietoa katon kunnosta, sen hoidosta ja kaikista mahdollisesti tarvittavista huolto- tai korjaustarpeista.

Katon kuntotarkastuksessa tarkastetaan katon pinnan ehjyys, katon pinnoitteen kunto ja kaikkien saumojen, liitosrakenteiden ja läpivientien tiiveys. Läpiviennit, jiirit ja räystäät ovat sen verran kriittisiä kohtia, että ne tarkistetaan myös katon alta käsin. Koko katon pinta kävellään läpi, jotta kaikki ruostevauriokohdat, kasvustot, törröttävät naulat, lommot ja ilmakuplat tulisivat huomattua. Kiinnitämme huomiota myös siihen, missä kunnossa katon varusteet ovat. Kattoturvatuotteissa ei saa olla mitään puutteita – niiden kunnosta saattaa joskus riippua jonkun henki tai terveys. Tikkaiden, turvakaiteiden tai kulkusiltojen kiinnitysten pitää olla tukevat. Varmistamme myös kattoluukkujen, lumiesteiden, savupiippujen ja sadevesijärjestelmän toimivuuden. Jos piippu on huonossa kunnossa, voimme muurata tai massata sitä. Piipun rapautumista torjutaan piipun pellittämisellä ja sadehatulla. Mikäli vesikouruissa on seisovaa vettä, pitää selvittää, mistä se johtuu. Veden valumista alas voi estää roskakuorma, tai ränneissä saattaa olla jotain korjautettavaa. Vesi ruostuttaa rännejä ja saa ne jäätymään umpeen talvella.

Kurkkaamme tai ryömimme katon alle katsomaan, missä kunnossa eristeet, aluskate ja kattorakenteet ovat. Eristeiden tai aluskatteen päällä ei saa olla roskia, eikä kattorakenteissa merkkejä kosteudesta. Kaikki tummentumat laudoituksessa kertovat joko kattovuodosta tai yläpohjan huonosta ilmanvaihdosta. Yläpohjan ilmanvaihdon tarkoitus on auttaa kosteutta poistumaan, ennen kuin se lahottaa ja homehduttaa kattorakenteet.

Hanki parasta kattopalvelua – Kattoremontti Pro on kattofirma joka lähtöön

Tarvitseeko lunta pudottaa katoltasi, vai onko kattosi haalistunut ja sammaleen peitossa? Suunnitteletko kattoremonttia, tai oletko vasta ostanut kesämökin ja haluat tietää, missä kunnossa sen katto on? Ehkä katto on jo alkanut vuotaa, tai pihapuu on kaatunut myrskyllä sen päälle. Oli miten oli, yksi ja sama kattofirma palvelee sinua kaikissa kattoasioissa. Kattoremontti Pron tarjoama kattopalvelu on todella monipuolista, koska meillä on töissä kattoalasta innostuneita ja kattavasti kouluttautuneita henkilöitä. Soittamalla meille saat esimerkiksi aidon kattopeltisepän asentamaan, korjaamaan ja varustelemaan konesaumakattosi. Kattopeltiseppiemme tekemät ikkuna- ja räystäspellit tai piipunjuuripellit ovat oikeita perinteisen käsityöammattilaisen taidonnäytteitä. Me asennamme, varustelemme, huollamme, korjaamme ja uusimme myös kaikki tavalliset peltikatot, savi- ja betonitiilikatot sekä erilaiset huopakatot. Palvelemme sekä yritys- että yksityisasiakkaita koko Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella ympäri vuoden.