Kattoremontti, kattotyöt – Kouvola

Kattoremontti Pro on aina valmiina palvelemaan, kun tarvitaan katon korjaus, kattoremontti, kattohuolto tai jokin muu kattotyö Kouvolan seudulla. Asennamme, varustelemme, huollamme, uusimme ja korjaamme pelti-, huopa- ja tiilikatot myös Kouvolan naapurikunnissa Haminassa, Heinolassa, Iitissä, Kotkassa, Lapinjärvellä, Loviisassa, Luumäellä, Miehikkälässä, Mäntyharjulla, Pyhtäällä ja Savitaipaleella. Osaavissa käsissämme kaikki kattotyöt hoidetaan kerralla kuntoon. Ammattilaistemme laadukas työnjälki vakuuttaa vaativimmankin kuluttajan.

Kaikkien kattotöidemme yhteyteen kuuluu rahanarvoinen kaupanpäällinen, nimittäin katon yleisilmeen tarkastuskierros. Tarkastuksen perusteella osaamme antaa asiakkaalle yksilöllisiä vinkkejä katon huoltoon ja ylläpitoon. Esimerkiksi pinnoite on joskus uusittava ennen pinnoitteen valmistajan määrittelemää aikarajaa. Katolta voi löytyä esimerkiksi törröttäviä huopanauloja tai kondenssivuotoja, joiden nopealla korjaamisella saadaan aikaan hyviä tuloksia. Pikkuvikojenkin korjaaminen ajoissa auttaa pitämään katon tiiviinä ja kuivana.

Kattohuoltoihin tai kattosaneerauksiin voi hakea kauttamme tarjolla olevaa rahoitusta. Rahoituksen avulla kattotöiden kustannuksia voi maksaa pois omaan tahtiin. Kuukausierän määrään voi itse vaikuttaa. Todellinen vuosikorko on merkillepantavan matala myös pitkien maksuaikojen kohdalla. Kattotöistä voit hakea myös verovähennyksiä, jos kyseessä on oma omakotitalosi tai vapaa-ajan asuntosi. Kotitalousvähennys on tuntuva etu, sillä verojen määrä voi pienentyä jopa parilla tuhannella eurolla.

Kattoremonttiprojekti tapahtuu seuraavasti:

1

Alkukartoitus: Jokaiseen korjattavaan tai huollettavaan kattoon tulee aina tutustua. Ota yhteyttä ja kattoasiantuntijamme tulee tarkistamaan katon kunnon ilmaiseksi paikan päälle.

2

Remonttisuunnitelma ja tarjous: Asiantuntijamme laatii alkukartoituksen pohjalta kiinteähintaisen ja kilpailukykyisen tarjouksen kattotyöstä. Tarjous pitää sisällään vanhan katon purkamisen, uuden katon asennuksen sekä loppusiivouksen.

3

Kattoremontin toteutus: Kattoremontti tehdään erityisenä avaimet käteen -palveluna. Pyrimme toteuttamaan remontin nopeasti ilman turhaa aikailua, mutta laatua unohtamatta. Tavoitteemme on aina laadukas lopputulos ja tyytyväinen hymy asiakkaamme kasvoilla.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Ajattelin aloittaa kattoremontin, mutta tekijä puuttuu? Etsitkö ammattitaitoista  kattohuollon tekijää? Tuliko Sinulle äkillinen tarve kattokorjaukselle? Kattotarkistuksesta kaikkiin kattotöihin apunsa monipuolisesti antaa Kouvolassa ja Kymenlaaksossa Kattoremontti Pro. Meiltä saat saman katon alta osaavat ammattilaiset kaikkiin kattotöihin.

Kun ajatellaan kiinteistöäsi, katto tekee suurimman työn turvatakseen perheesi ja omaisuutesi. Samalla se myös joutuu suurimmalle rasitukselle. Kun hoidat kattoasi säännöllisesti ja huollat kuntoon pienetkin muutokset aikailematta, annat katollesi mahdollisuuden tehdä tehtävänsä kiitettävästi. Kun katto on kunnossa, se on kiiltävä ja hyvännäköinen. Sadevesi ei jää asumaan katollesi ja turhaa sammalta ei rehota nurkissa.

Kattoremontti Pro on osaava ammattilainen kaikkiin katon tarpeisiin. Kun haluat korjauttaa tai huoltaa kattosi, ota yhteyttä meihin – olemme ammattilainen tarpeisiisi. Kaikki kattoprojektit kattoremontista kattohuoltoihin, katonkorjauksesta muihin kattotöihin, Kattoremontti Pro hoitaa työn kiitetyllä kotimaisella ammattitaidolla.

Kattoremontti Pro hoitaa ja asentaa Kouvolassa myös muitakin kuin vain kattoja. Jos haluat asennamme kattotarvikkeita turvallisuustuotteista lisävarusteisiin ja -suojiin. Meillä kattosi tarpeet – niin pienet kuin suuret – ovat keskiössä. Kun me hoidamme kattosi kuntoon, jätämme jälkeemme laadukkaan lopputuloksen ja tyytyväisen asiakkaan.

Olipa tarpeesi kattoremontti, kattohuolto, katonkorjaus tai muu kattotyö Kouvolassa tai Kymenlaaksossa, ota yhteyttä Kattoremontti Prohon ja hoidetaan kattosi kuntoon.

Kattoremontti Kouvola – Peltikatto-, tiilikatto-, ja huopakattoremontti

Nimi velvoittaa: meidän käsissämme jokainen kattoremontti Kouvolassa on ainutlaatuisen ammattitaitoisesti ja asiantuntevasti tehty. Tilaa sinäkin elämäsi helpoin omakotitalon, rivitalon, kerrostalon ja kesämökin kattoremontti Kouvolaan. Jopa taloyhtiön kattoremontti voi olla helppo ja hallittu kokonaisuus, kun vetovastuussa ovat oikeat ammattilaiset. Laaja yhteistyöverkostomme ja monipuolinen osaamisemme takaavat sen, että peltikaton, tiilikaton ja huopakaton asennus sujuu kuin tanssi. Edes varttikaton, eli mineriittikaton purku ja vaihto ei tuota ongelmia. Huolehdimme riittävästä suojauksesta ja asbestilainsäädännön täsmällisestä noudattamisesta.

Etkö viedä tiedä, millainen katto palvelisi sinua parhaiten? Kattoremontin suunnittelu voi nostaa esiin monia kysymyksiä. Uusi katto voi olla lopulta aivan eri näköinen kuin vanha, sillä tasakatto voidaan muuttaa harjakatoksi, tai pulpettikatto aumakatoksi. Mitä eroa on konesaumakatolla ja lukkosaumakatolla, entä kannattaisiko valita palahuopakatto vai tiivissaumakate? Annamme mielellämme puolueettomia neuvoja ja vinkkejä. Kattosaneerauksen yhteydessä kannattaa päivittää yläpohjan eristeet ja ilmanvaihtomenetelmät tämän päivän vaatimusten tasolle. Katon uusiminen on hyvä tilaisuus myös mm. pellittää piippu. Huopakattoremontti, tiilikattoremontti tai peltikattoremontti Kouvolan seudulla ei ole sidottu kesäaikaan, vaan on mahdollista toteuttaa kattoremontti talvella.

Kattoremontti ja kattoremontin hinta

Kun haluat tietää, mitä kattoremontti maksaa, tilaa asiantuntijamme arviokäynnille ja laskemaan kattoremontin hinta. Omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai kesämökin kattoremontin hinta ei selviä näkemättä kohdetta. Tutkimme kohteen ja sen korjaustarpeet perinpohjaisesti, ennen kuin voimme kertoa, mikä on kattoremontin hinta per neliö. Kattoremontin rahoitus antaa joustovaraa kattoremontin maksamisen suhteen. Halpakorkoista ja luotettavasta lähteestä peräisin olevaa rahoitusta voit hakea helposti nettisivuillamme silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Kerromme mielellämme myös mahdollisuudesta maksaa kattoremontti osamaksulla. Voit laskea kattoremontillesi suuntaa antavan hinnan täältä.

Mistä peltikaton, tiilikaton, huopakaton, bitumikaton asennushinta rakentuu?

Peltikaton, tiilikaton, huopakaton ja bitumikaton asennushinta rakentuu monista seikoista, kuten kohteen koosta, iästä ja halutun katemateriaalin neliöhinnasta. Uuden huopa-, tiili- tai peltikaton asennushintaan vaikuttaa sekin, kuinka hankala uutta kattoa on asentaa. Jos katto on kovin monimuotoinen ja täynnä läpivientejä hormeille, kattoikkunoille ja -luukuille, asennustyö on hitaampaa ja vaikeampaa – mikä näkyy asennuksen hinnassa. Huopakaton asennushinnassa ei kenties ole mukana vanhan katon purkukustannuksia, jos vanha huopakatto on voitu jättää purkamatta ja käyttää sitä uuden huopakaton alusrakenteena. Tiilikaton hinnassa asennettuna näkyy se, onko valittu huokeita betonitiiliä tai kalliimpia ja työläämmin asennettavia savitiiliä. Savitiilikaton arvokkaampi asennushinta kuitenkin korvautuu kuluttajalle jopa 20–30 vuotta pidempänä käyttöikänä.

Milloin kattoremontti on ajankohtainen?

Kattoremontti Pro ilmestyy tarpeessa kuin tarpeessa auttamaan Sinua. Kun tuuli puhaltaa voimakkaasti ulkona, kuulitko peltikatoltasi outoa natinaa tai paukutusta? Huomasitko huopakatollasi outoa sammalta? Koliseeko kattosi eli onko katollasi vaurioituneita tai irronneita tiiliä?

Kattoremontti Pro aloittaa jokaisen kattotyönsä alkukartoituksella. Perehdymme kattoosi, sen remontoitaviin osiin ja selvitämme, miten voimme tehdä katostasi ehomman. Kattoasiantuntijamme hoitavat kymmeniä kartoituksia vuoden aikana. Selvittäessään kattojen kuntoa he ovat huomanneet, että lähes kaikille kattoremonteille lähtökohdat ovat yleensä samansuuntaiset. Kattohuolto on vähäistä tai sitä ei ole lainkaan, pintojen muutoksiin katolla ei ole kiinnitetty huomiota tai kuntokartoitus on kokonaan laiminlyöty. Älä ajattele koskaan mitään vauriota vähäiseksi. Katto on kotisi ja omaisuutesi tärkein turva, joten hoida sitä siinä suhteessa.

Jos asiakkaalle nousee pienikin epäilys katon kunnosta, kattoremontti saattaa olla ajankohtainen. Kattoremontti Pro tekee parhaalla laadukkaalla ammattitaidolla kaikki kattoremontit Kouvolassa. Kattoasiantuntijamme tuntevat kattorakenteet ja -materiaalit sekä osaavat arvioida kattoremonttitarpeen kohteessa. He tietävät, jos kiinteistössäsi on edessä suurempi kattoremontti vai selviätkö pelkällä pienellä korjaus- tai huoltotoimenpiteellä.

Kattoremontti Pro tutkii ja hoitaa kattoremontoinnit Kouvolassa kohteeseen kuin kohteeseen. Oli kiinteistösi omakotitalo, rivitalo, mökki tai piharakennus, teemme remontin aikailematta ja laadukkaasti. Meiltä saat jokaisen kattoremontin suunniteltuna kiinteistökohtaisesti ja yksilölliset tarpeet huomioiden. Jokainen tekemämme kattoremontti on palvelukokonaisuus, joka sisältää monipuolisen alkukartoituksen, tarkan remonttisuunnitelman, kattoremontin sekä loppusiivouksen ja remonttijätteen poiskuljetuksen. Muilta et tätä kokonaisuutta saa.

Lisäksi Kattoremontti Pro tekee kattoremontin yhteydessä muitakin asennuksia. Voimme uusia tai täydentää talosi turvallisuutta asentamalla mm. kattoturvatuotteita tai parantamalla talosi energiatehokkuutta ja viihtyisyyttä lisäämällä eristystä.

Kun me toteutamme kattoremonttisi, voit olla varma, että jätämme jälkeemme laadukkaan katon ja tyytyväisen asiakkaan.

Kattourakointi Kouvola – Kattourakoitsija kaikkiin kattotöihin ja kattourakoihin

Olemme vastuullinen ja vakavarainen kattourakoitsija, joka kannattaa valita suorittamaan mikä tahansa kattourakointi Kouvola- tai Kotka-nimisissä kaupungeissa, tai niiden naapurissa Savitaipaleella, Pyhtäällä, Loviisassa tai Haminassa. Kattourakka voi olla uuden katon asentaminen tai vanhan vaihto, huolto tai saneeraus. Toimitamme myös Suomen kestävimmät ja korkealaatuisimmat kattovarusteet asennettuina katollesi. Saat meiltä esimerkiksi tukevat ja talviaikaankin turvalliset kulkusillat ja kattotikkaat, tai ilmanvaihtohormit, kattoluukut, vesikourut ja alastuloputket sekä niihin asennettavat sulanapitokaapelit. Meiltä saat myös kattopeltisepän tekemät jalkarännit tai piipunjuuri-, räystäs- tai ikkunapellit. Korjaamme niin savupiiput, kattojen vesivahingot kuin aluskatteeseenkin tulleet reiät. Palveluvalikoimamme on kaiken kattava. Talviaikaan saat meiltä myös pihojen, teiden ja kattojen lumityöt.

Meillä on töissä tasokkaita kattoammattilaisia, joilta sujuvat kätevästi kaikenlaiset pelti-, tiili- tai huopakattotyöt. Jotta kattourakka voidaan hoitaa nopealla aikataululla, logistiikan on toimittava jouhevasti ja työntekijöiden oltava sekä itseohjautuvia että huolellisia. Otteen herpaantuminen tai turha kiire näkyisi lopputuloksessa. Suunnitelmallisuus ja harkinta johtavat siihen, että aikaa ei kulu oikeiden tuotteiden etsimiseen tai omien virheiden korjailuun. Kokeneiden kattoammattilaisten kurinalaista liikehdintää katolla on ilo seurata. Kattourakassa tärkeintä on asiakastyytyväisyys ja laadukas lopputulos, ja olemme sen hyvin sisäistäneet. Meidän asentajiemme ja korjaajiemme kätten jälki on aina esittelykelpoista, ja lämminhenkinen asiakaspalveluasenteemme ilahduttaa vielä aikojenkin päästä.

Kattohuolto Kouvola – Katon huolto pienentää korjausmenoja

Katon pesu, lumenpudotus tai mikä tahansa muu kattohuolto Kouvola-nimisessä kaupungissa onnistuu lähes välittömästi ottamalla yhteyttä palvelualttiiseen Kattoremontti Prohon. Teemme kattohuollot myös muualla Kymenlaaksossa, kuten Pyhtäällä ja Haminassa. Katon huolto on taloudellisesti erittäin järkevää, sillä hyvin huollettu katto ei vaadi koskaan kalliita korjauksia. Kun maalipinta on uudehko ja hyvä, ja katon tiiviys tarkistetaan joka vuosi ainakin kerran, katon rakenteet ovat hyvässä turvassa. Mikäli yläpohjakin tuulettuu tehokkaasti ja eristeitä on tarpeeksi runsaasti, on katon tilanne kerta kaikkiaan hyvällä tolalla. Tunnollisesti huollettu konesaumakatto tai tiilikatto voi kestää peräti sata vuotta!

Katon kevät- ja syyshuolto -paketti helpottaa omakotitaloasujan tai kesämökin omistajan arkea. Olemme mielellämme luottokumppanisi rakennuksen ylläpidossa, ja käymme tekemässä katon määräaikaishuollot joka kevät ja syksy. Katon kevät- ja syyshuolto tarkoittaa katon ja sadevesijärjestelmän puhdistusta sekä katon, kattovarusteiden, kattoturvatuotteiden ja kattorakenteiden kunnon selvittävää tarkastuskierrosta.

Sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Kouvolassa

Varmista, etteivät sadevedet pääse rakenteisiin, ja tilaa sadevesijärjestelmän ja rännien puhdistus, asennus, huolto sekä korjaus Kouvolassa meiltä. Asennamme paikoilleen uudet, ruostumattomat rännit ja syöksyputket. Samalla voimme uusia tai maalata otsa- ja päätylaudat. Rännit on syytä puhdistaa kahdesti vuodessa, jotta roskat eivät tuki kouruja. Jos vesi ei poistu normaalisti, tilaa vesikourujen puhdistus, asennus, huolto ja korjaus, tai jokin jalkarännien tai kattokaivojen vaatima kunnostus.

Katon pesu Kouvola – Kattopesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely

Katon huolto-ohjelmaan kuuluvat myös katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely, Kouvolassa avuksi näihin toimiin rientää Kattoremontti Pro. Katon vuosittainen puhdistus on katon harjaus, mikä pitäisi mieluusti suorittaa keväällä ja syksyllä. Tiilikaton pesu, peltikaton pesu ja huopakaton pesu auttavat, jos likaa tai sammalta on päässyt kertymään enemmän. Samalla voidaan tehdä kemiallinen sammaleenpoisto huopakatolta, tiilikatolta ja peltikatolta. Levitämme katolle sammaleenpoistoaineen, mikä pystyy eliminoimaan sammalten juuret ja itiöt myös syvältä kattohuovan sisältä tai tiilen huokosista. Tällainen käsittely pitää sammaleet poissa vuosia. Tiilikatolle kuuluu tehdä katon suojakäsittely 5–10 vuoden välein. Suoja-aine kyllästää tiilen ja palauttaa sen alkuperäisen happamuusarvon, joiden vaikutuksesta tiili pysyy helppohoitoisena ja siistinä.

Katon maalaus Kouvola – Kattomaalaus suojaa kattoa mitä erilaisimmilta rasituksilta

Pelti-, tiili- ja huopakatoille on yhteistä, että silloin tällöin on aika uusia katon maalaus – Kouvola–Hamina-alueella homma kannattaa teettää Kattoremontti Pron ammattilaisilla. Peltikaton maalaus on maalin laadusta ja kulumisasteesta riippuen uusittava noin 10–15 vuoden välein. Peltikaton maalaus antaa hyvän suojan ruostetta ja likaa vastaan. Liukkaalta maalipinnalta lumetkin putoavat itsekseen pitkin talvea. Tiilikaton maalaus on uusimiskunnossa vain noin 25–30 vuoden välein. Kattotiilet pitää tosin suojakäsitellä kerran tai pari vuosikymmenessä. Sekä suojakäsittely että (betoni)tiilen uudelleenpinnoitus pitävät tiilen vettä ja sammaleita hylkivänä. Huopakaton pinnoitus/maalaus kannattaa uusia viimeistään silloin, kun kattohuopa on kuiva, halkeileva ja joustamaton. Uusi pinnoite tekee kattohuovasta taas auringonpaahdetta, kosteutta ja mekaanista rasitusta kestävän. Kattomaalaus suojaa kattoa pakkasrapautumiselta, ilmansaasteilta ja itiö-, levä- ja jäkäläkasvustoilta. Katon huoltomaalaus kirkastaa katon värin ja piristää koko kiinteistön ulkonäköä.

Lumiesteet ja lumiesteiden asennus sekä korjaus Kouvola

Kun aiotaan hankkia lumiesteet (ja lumiesteiden asennus sekä korjaus), Kouvola-, Loviisa- tai Iitti-nimisillä paikkakunnilla asiantuntevinta apua löytyy yhteydenotolla Kattoremontti Prohon. Lumiesteitä kuuluu hankkia katolle, minkä jyrkkyys on 1:8 (7 astetta) tai enemmän. Lumiesteillä voidaan suojata koko katon reuna tai vain oviaukot, joiden lisäksi lumiesteitä kannattaa harkita suojaamaan lappeella sijaitsevia rakenteita, kuten kattoikkunoita. Asennamme lumiesteet mahdollisimman lähelle räystästä, jotta lumikuormien paino siirtyy kantaviin rakenteisiin.

Katon ja rännien sulatus höyryllä

Katon sulatus höyryllä on yksi nykyajan parhaista keksinnöistä – tilaa sinäkin jäänsulatus höyryllä Kouvolassa sijaitsevan pientalon, teollisuus- tai tuotantolaitoksen tai jonkun muun kiinteistön katolle. Jään poisto katolta on erityisen tarpeellista, jos se on tehnyt katon reunalle padon. Pato estää sulamisvesien poistumisen katolta, joten katolle kertyy seisovaa vettä. Jopa konesaumakaton saumat voivat aueta vedenpaineen alla. Jos rännit ovat jäätyneet umpeen, ne eivät välttämättä sula ennen loppukevättä. Rännien sulatus höyryllä on paljon parempi keino, kuin yrittää hakata niistä jäitä kirveellä. Höyrysulatus ei vahingoita kattoa eikä rännejä, sillä käytämme pelkkää kuumaa vettä jään sulatukseen.

Lumenpudotus ja muut lumityöt

Jos lapiohommat eivät houkuttele, ei hätää: saat kaikki lumenpudotus- ja lumityöt Kouvola-nimisen kaupungin alueella Kattoremontti Prolta. Auraamme lumet hyvissä ajoin pois yksityistieltäsi tai mökkipolultasi. Jos jää uhkaa liikkumisen turvallisuutta, korjaamme tilanteen hiekoittamalla tai suolaamalla. Katoilta pitää toisinaan pudottaa lunta turvallisuuden vuoksi. Lumen pudotus katolta on vaarallista puuhaa, joten tilaa paikalle kokeneet ammattilaisemme. Tarvittaessa tuomme tullessamme henkilönostimet, joiden avulla kattolumityöt onnistuvat korkeilta ja jyrkiltäkin katoilta. Tiesithän, että pihan ja katon lumitöistä saa kotitalousvähennystä?

Mitä katon huoltaminen syksyisin ja keväisin sisältää?

Katto ei pysty hoitamaan tehtäväänsä, jos se ei saa kaipaamaansa huoltoa säännöllisesti. Peltikatto kestää paljon, mutta saattaa kärsiä vaurioita sään armoilla ajan saatossa. Kattotiilet haurastuvat ajan saatossa, ja ne voivat irtoilla tai rikkoutua. Huopakaton erinomainen kosteudenkestävyys saattaa heikentyä ja kasvusto ottaa vallan. Kattoremontti Pro tietää jokaisen kattomateriaalin hoitotarpeet ja tekee jokaisen huoltotoimenpiteen materiaali ja vuodenajat huomioiden.

Kattoremontti Pro asettaa katon arvon korkeaksi ja pitää sitä kiinteistön kuningattarena. Suomen sääolosuhteet ovat oikulliset ja katto joutuu kovalle rasitukselle. Koska sateen, tuulen ja lumen kestäminen vaativat aivan omat huoltotoimenpiteensä, Kattoremontti Pro on erikoistunut huomioimaan nämä huolloissaan.

Säännöllisellä kattohuollolla kasvatat kattosi käyttöikää sekä minimoit turhat menoerät. Kattoremontti Pro tekee kattohuollon puolestasi vuodenajan mukaan. Toteutamme laadukkaat kattohuollot kaikille katoille sekä kattomateriaaleille Kouvolassa ja Kymenlaaksossa.

Kun pohditaan katon huoltotarpeita, jokainen huolto on riippuvainen itse kohteesta ja sen sijainnista. Syyshuolto valmistelee katon kosteaa sekä kylmää talvea varten. Lumi ja jää tekevät usein suuriakin vaurioita katolle, jos katon kunnosta ei ole pidetty huolta. Keväthuolto varmistaa, että katto on kestänyt talven rasitteet. Lisäksi huolletaan katto niin, että se on valmis ottamaan vastaan auringon porotuksen sekä rajustikin puhaltavat myrskytuulet.

Kattoremontti Pro aloittaa jokaisen työnsä ilmaisella alkukartoituksella. Haluamme tutustua aluksi kattoon ja käydä sen läpi vahvuuksineen ja heikkouksineen. Tarkistamme mm. katon vesikatteen, suojapellitykset, turvatuotteet, sadevesijärjestelmät ja läpiviennit. Jos on mahdollista päästä vesikaton alapuolisiin rakenteisiin, tarkistamme myös silmämääräisesti rakenteet ja ruodelaudoitukset sekä mahdolliset vuotojäljet. Huomioimme jokaisessa tarkistuksessa rakennuksen välittömässä läheisyydessä olevat, kattoa rasittavat tekijät. Jos tarkastuksen yhteydessä ilmenee korjaustarvetta, saat kaikki palvelut suoraan meiltä.

Vuosittaisella ja säännöllisellä kattohuolloilla ylläpidät katon elinvoimaa, parannat sen turvallisuutta ja ennaltaehkäiset mahdolliset ongelmat hyvissä ajoin. Kun kattosi tarvitsee huoltoa Kouvolassa tai Kymenlaaksossa, ota rohkeasti yhteyttä Kattoremontti Prohon! Jätämme aina jälkeemme laadukkaan jäljen ja tyytyväisen asiakkaan.

Kattotyöt Kouvola – Peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt

Olipa tarkoitus päivittää katon varustelua tai tehdä katolle perusparannusta, kaikki kattotyöt Kouvola– Heinola-alueella saat Kattoremontti Pron kautta. Katon toimivuutta voidaan parannella esimerkiksi lisälämmöneristyksellä, parantamalla välikaton ilmanvaihtoa esimerkiksi asentamalla uusia ilmanvaihtoventtiilejä, tai suorittamalla aluskatteen vaihto, paikkaus ja korjaus. Kannattaa valita aluskate, mikä on joko kondenssisuojattu tai hengittävä. Katon vaihto aikanaan mahdollistaa vaikka mitä. Samalla voidaan tehdä katon korotus ja hankkia täten kaivattua lisätilaa jopa kokonaisen kerroksen verran. Toinen mahdollinen skenaario on muuttaa tasakatto harjakatoksi, pulpettikatoksi tai aumakatoksi: kattomuodon muuttamisella voidaan saada aikaan suuret hyödyt. Meiltä saat aivan kaikki peltikatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt, myös savupiipun korjaukset ja kattoturvatuotteiden sekä kattoikkunoiden ja kattoluukkujen kuntotarkastukset, huollot, korjaukset ja uusimiset.

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys voi olla homeessa

Katon, välikaton ja yläpohjan eristys estää lämpöä haihtumasta katon kautta. Kunnollinen välikaton, ullakon ja vintin eristys parantaa rakennuksen energiatehokkuutta, pienentää omakotitaloasujan hiilijalanjälkeä sekä pitää lämmityskulut aisoissa. Katon lisälämmöneristys on maksanut itsensä pian takaisin. Pyydä meidät katsomaan, onko katto riittävän hyvin eristetty, ovatko eristeet kunnossa ja onko vesikaton ja yläpohjan välissä riittävän kokoinen tuuletusrako. Jos yläpohjaan on jäänyt muhimaan kosteutta, voi eristeistä löytyä home- tai mikrobikasvustoja. Home vaarantaa sisäilman laadun, siksi kaikki homeiset eristeet on vaihdettava uusiin.

Kattoturvatuotteet ammattilaisen asentamina

Helpoin tapa hankkia mökin, rivitaloyhtiön tai tehdasrakennuksen kattoturvatuotteet asennettuna Kouvolaan on ottaa yhteyttä Kattoremontti Prohon. Otamme kopin koko projektista. Selvitämme, mitkä kattoturvatuotteet rakennuksen katolle tarvitaan, ja asennamme ne paikoilleen. Joka rakennuksesta on löydyttävä vähintäänkin tikkaat, joilla katolle voi kiivetä turvallisesti. Mikäli katolla jo on kattoturvatuotteita, kuntotarkastamme, huollamme ja korjaamme ne. Esimerkiksi savunpoistoluukun toiminta on varmistettava kerran tai kaksi vuodessa koelaukaisun avulla.

Savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto

Jätä meille savupiipun ja hormin muuraus, korjaus sekä huolto Kouvolassa. Hormisaneeraus vaatii ammattitaitoa ja asiantuntemusta, sillä hormin kunnolla on iso merkitys koko rakennuksen paloturvallisuudelle. Hormin korjaus, massaus ja pinnoitus Kouvolassa tehdään yleensä suorittamalla savupiipun massaus: se onnistuu helposti purkamatta vesikatetta. Massaus tukkii kaikki hormiin syntyneet lohkeamat ja savuvuodot, joten tulisijaa voi taas käyttää turvallisin mielin. Rapautunut hormi voi sortua, tai aiheuttaa nokipalon tai häkämyrkytyksen. Saneerattu hormi kannattaa pellittää. Piipun pellitys (peltisepän työnä) pitää kosteuden hormin ulkopuolella, aivan kuten piipunhattu. Kosteus on hormin pahin vihollinen, sillä se rapauttaa hormia, ja estää piippua vetämästä kunnolla.

Katon korjaus Kouvola – Kattokorjaus on alus- ja vesikatteen sekä kattovarusteiden kunnostusta

Vesikatolla on tärkeä tehtävä estää vesiä, lumia ja viimoja pääsemästä katon alle, joten anna meidän hoitaa katon korjaus Kouvola-nimisessä kaupungissa, jos katto jostain syystä on vaurioitunut. Rikkinäisten tiilien vaihto tai muu katon tiivistys on pikku juttu hoitaa, mutta sillä on iso merkitys katon ja koko kiinteistön tulevaisuuden kannalta. Jos katon paikkaus jää tekemättä, katto voi alkaa vuotaa. Kattovuodon takia rakennuksen eristeet ja rakenteet kastuvat. Kosteus haurastuttaa rakenteet ja homehduttaa eristeet, mikä voi vaikuttaa sisäilmaan. Ränsistyneiden rakenteiden takia katto on uusittava. Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton korjaus (esimerkiksi irronneiden kattopeltien vaihto, asennus ja uusiminen) tulee aina halvemmaksi kuin huonokuntoisen katon uusiminen ennen aikojaan. Suomessa sataa paljon, noin satana päivänä vuodessa, joten katon vesitiiviydestä kannattaa pitää tarkoin huolta. Samasta syystä rännien ja vesikourujen korjaus kannattaa muistaa teettää ajallaan. Vääntynyt tai puoliksi irronnut ränni ei johda vesiä kovin tehokkaasti pois rakennuksen luota. Myös katon läpivientien asennus ja tiivistys on syytä tarkastaa säännöllisesti. Lumen paino tai lämpöliikkeet voivat rikkoa läpiviennin tiivisteet, ja taas on vaarana kattovuoto. Tilaa mikä tahansa kattokorjaus Kotkaan, myös savupiipun, kattoturvatuotteiden, muiden kattovarusteiden tai aluskatteen korjaus.

Kattovuoto – Korjaamme reiät, joista katto vuotaa

Kattovuoto alkaa yleensä vesikattoon tulleesta reiästä, auenneesta saumasta tai läpiviennin vaurioituneesta tiivisteestä. Aluskate on olemassa siltä varalta, että katto vuotaa. Aluskate vie vuotovedet pois katolta räystäiden kautta. Aluskate suojaa myös kondenssivesivahingoilta. Katon vesivahinko voi syntyä rakennuksen sisältä nousseen lämmön ja kosteuden takia. Ilman lämpötilavaihtelujen vuoksi lämmin ilma tiivistyy pisaroiksi katon alapintaan, mistä pisarat tipahtelevat kohti eristeitä. Hengittävä tai kondenssisuojattu aluskate päästää sisältä tulleen kosteuden lävitseen, jotteivät eristeet kastu. Tilaa vuotavan katon korjaus, niin laitamme samalla aluskatteen kuntoon uusien kattovuotojen ehkäisemiseksi. Vaihdamme kaikki kastuneet eristeet kuiviin, paikkaamme reiät ja varmistamme, ettei katolla ole muita vuotoherkkiä paikkoja, kuten uusia reikiä.

Miten toimit kattokorjaustilanteessa?

Pyöräyttikö myrskytuuli peltikattosi rullalle tai sai nurkan irvistämään? Tippuuko vesi lasiin muualtakin kuin vain hanasta? Oliko katolla rankka lumikuorma, ja keväällä tippuva lumi vei rännit tai lumiesteet matkassaan? Mikään kattomateriaali tai -varuste ei ole ikuinen, ja vahinkoja sattuu yllättäen. Suomen vaihtelevat sääolosuhteet asettavat kaikille kattomateriaaleille erilaiset vaatimukset.

Kattoremontti Pro tietää suomalaiset sääolosuhteet ja niiden vaihtelevuuden. Osaamme ottaa huomioon katon yleisimmät uhkatekijät sekä ympäristön asettamat vaatimukset. Niin pienessä kuin suuressakin hädässä, ota yhteyttä Kattoremontti Prohon. Oli ilta tai viikonloppu, emme aikaile, vaan lähetämme paikalle kattokorjauksen ammattilaisen laittamaan pisteen hätätilanteelle.

Kattoremontti Pro on kattokorjauksen ykkösosaaja, joka ei aikaile vaurioiden hoidon kanssa. Hoidamme kattokorjaukset laadukkaasti ammattitaidolla kaikkiin rakennuksiin ja kaikkiin kattomateriaaleihin Kouvolassa ja Kymenlaaksossa.

Korjaustilanteet tapahtuvat yllättäen. Kun hätätilanne tulee eteen, ota yhteyttä Kattoremontti Prohon. Lähetämme nopeasti asiantuntijamme paikalle tutustumaan korjaustarpeeseen. Asiantuntijamme rakentaa Sinulle luotettavan arvion pohjalta kilpailukykyisen ja kiinteähintaisen tarjouksen. Kun me hoidamme työn, toteutamme sen Avaimet käteen -palveluna: huolehdimme kattokorjauksesta sekä katon korjauksen yhteydessä tarvituista työkaluista ja materiaaleista, ja emme unohda koskaan loppusiivousta.

Kattoremontti Pro avustaa Sinua myös pienemmissä kattokorjaustöissä. Hoidamme mm. erilaisia vesikatteen ja aluskatteet korjaustöitä, kattotiilien vaihtotöitä, irronneiden peltilistojen korjauksia ja muita peltitöitä, irronneiden lumiesteiden tai muiden kattotuotteiden kiinnityksiä, läpivientien paikkauksia, tuuletusputkien korjauksia, vesikaatojen korjauksia sekä muita katon korjaustöitä kohteesta riippuen.

Kun tarve iskee, toimi nopeasti, että vaurioitunut katto ei aiheuta lisävahinkoja rakennuksellesi. Ota yhteyttä Kattoremontti Prohon ja pyydä asiantuntijamme paikalle Kouvolaan ja aloitetaan kattokorjaus heti!

Katon kuntotarkastus Kouvola – Kattotarkastus vähentää katon korjauskuluja

Kattoremontti Pro on oikea valinta suorittamaan seurojentalon, urheiluhallin, museorakennuksen tai rantahuvilan katon kuntotarkastus Kouvola-nimisessä kaupungissa. Kattotarkastus pitäisi melkein määrätä pakolliseksi, niin suuri apu siitä on katon ylläpidossa. Kattotarkastus on hyvä tehdä sekä keväällä että syksyllä, jotta kaikki pikkuviatkin tulisivat huomattua ja korjattua heti tuoreeltaan. Katto ei ehdi koskaan päästä huonoon jamaan, kun sen kunto käydään tarkastamassa puolivuosittain. Katon kevät- ja syystarkastukset voi tilata meiltä osana katon kevät- ja syyshuoltopakettia. Teemme tuolloin samalla katon ja rännien puhdistuksen.

Kattotarkastuksen yhteydessä tarkastetaan aivan koko katto, katon alapuoliset rakenteet mukaan lukien. Tutkimme, pitääkö katon pinnoite uusia tai aluskate paikata. Katolta voi löytyä korjaamista vaativia ruostevaurioita, reikiä, hajonneita kattotiiliä tai naarmuja. Paneudumme tarkasti kattoläpivientien, saumojen ja liitosrakenteiden tiiviyteen. Tarkastamme lisäksi kattoturvatuotteiden ja muiden kattovarusteiden kiinnitykset. Rakennuksen lämpöliikkeiden takia kiinnitykset voiva ajan kanssa löystyä tai peräti irrota. Kurkkaamme myös ränneihin, piippuihin ja räystäiden alle. Ränneissä ei saa olla roskia, sillä ne tukkivat kourut. Roskien takia kouruihin jäävä vesi ruostuttaa kourut, ja tukosten takia kourujen yli tulvivat vedet voivat kastella kiinteistön perustukset. Jos ränneissä on sulanapitojärjestelmä, kokeilemme, toimiiko se. Piippua ei ole turvallista käyttää, jos se on rapautunut. Rapautumisen seurauksena laastiin syntyneisiin koloihin kertyy nokea, ja noki voi syttyä tuleen, kun tulisijaa käytetään. Räystäät kannattaa tutkia molemmilta puolilta kattoa. Räystäslaudat voivat olla lahot, tai liian tiiviisti asennetut. Jos räystään aluslautojen väli on liian tiheä, yläpohjaan ei pääse tarpeeksi korvausilmaa. Jotta linnut, roskat ja ampiaiset eivät pääsisi yläpohjaan, voidaan tuuletusraot peittää hyönteisverkoilla. Yläpohjassa ei saisi olla mitään roskia tai varastoitua tavaraa, sillä ne haittaavat aluskatteen toimintaa ja eristeiden hengittävyyttä. Käymme kurkkaamassa, että aluskate on kuiva, siisti, ehjä ja sopivan kireällä. Tutkimme myös kaikki kattorakenteet mahdollisten vuotojälkien varalta. Varmistamme, että yläpohjan ilmanvaihto on kunnossa, ja ettei eristeissä ole homekasvustoja.

Perinpohjaista kattopalvelua – Kattoremontti Pro on kattofirma, jolle ei löydy vertoja

Kattoremontti Pro on monessa suhteessa erilainen kattofirma kuin kilpailijansa. Meidän tarjoamamme kattopalvelu on poikkeuksellisen monipuolista, sillä me emme vain asenna ja uusi kattoja. Teemme toki senkin, ja sivumennen sanoen teemme sen aivan verrattoman hyvin. Asennamme ja vaihdamme niin pelti-, tiili- kuin huopakatot, ja lisäksi alumiinista ja kuparista valmistetut konesaumakatot. Työmme ei kuitenkaan jää tähän. Olemme mukana katon elämässä koko sen käyttöiän ajan. Meiltä saat kaikki kattokorjaukset ja kattohuollot. Lumenpudotus, katon eristeiden vaihto, räystäslautojen uusinta, kattoikkunan asennus ja pellitys, savupiipun muuraus, katon kondenssivuotojen korjaaminen tai ilmanvaihtoventtiilien asentaminen ovat vain esimerkkejä kaikenkattavasta palveluvalikoimastamme. Palvelemme valppaalla ja iloisella asenteellamme niin yksityishenkilöitä, taloyhtiöitä kuin yrityksiäkin. Hintammekaan eivät hirvitä. Kustannustehokkaan ja priorisoivan resurssiajattelun ansiosta pystymme tarjoamaan laadukkaita kattotöitä varsin kohtuulliseen hintaan. Yksityiskuluttaja on lisäksi oikeutettu saamaan kotitalousvähennystä, eli verohuojennuksia kodin tai mökin kattotöistä.